Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

10–30 cm. Varsi lehdetön, kaarevatyvinen, liereä, harvakarvainen vana.
Kukka

Teriö säteittäinen, punertava, pieni, n. 3 mm leveä, yhdislehtinen, 4-luiskainen; liuskat kalvomaisia. Verhiö 4-liuskainen. Heteitä 4, palhot pitkiä, ponnet vaalean keltaisia. Emiö yhdislehtinen 1-vartaloinen, 1-luottinen. Emit kehittyvät ennen heteitä (aikaiseminen). Kukinto pitkän lieriömäinen (harvoin lyhyt–palleromainen) tähkä.
Lehdet

Tyviruusukkeena, epäselvästi ruodillisia. Lapa tasasoukka–tasasoukan suikea, möyheä, ehytlaitainen (joskus harvahampainen), lähes kalju, silposuoninen, harmahtavanvihreä, usein mustatäpläinen.
Hedelmä

Kota, joka aukeaa kansimaisesti.
Kasvupaikka

Merenrannat, merenrantaniityt, suolattujen teiden varret.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Meriratamo on hyvin varustautunut kestämään meren raivoa kasvupaikoillaan: syvälle tunkeutuva, vankka paalujuuri ankkuroi sen alustaansa, tiuhaksi ruusukkeeksi ryhmittyneet kapeat, möyheät, vahapeitteiset ja lujat lehdet sietävät suolavesipärskeitä ja taipuisat vanat kestävät rajutkin myrskyt murtumatta. Meriratamo asuttaakin ensimmäisten putkilokasvien joukossa ulkoluotojen vähäisimpiä rakoja. Laji viihtyy kyllä rauhaisillakin rantaniityillä, kunhan aallot tai jäät ovat tehneet sille tilaa muiden kasvien joukkoon. Laidunnetuilla niittymaillakin se kasvaa mieluusti, usein pienikokoisena, mutta runsaasti kukkivana. Suomessa ei sisämaassa ole lajille sopivia suolamaita, mikä rajoittaa meriratamon kaltaisten suolakkokasvien luontaisen levinneisyyden merenrannoille. Laji saattaa kasvaa hieman etäämpänä rantaviivasta, jos tyrskyjen vaahtoa kulkeutuu tuulen mukana kauas maalle. Rankasti suolattujen maanteidenkin varsilta laji on löytänyt sopivia juurensijoja. Rantaviivan kosteammalla puolellakin kasvaa ratamon sukulainen raani (Littorella uniflora), pieni, kapea- ja jäykkälehtinen pohjaruusukekasvi.

Monet ratamot ovat laajentaneet aluettaan voimakkaasti ihmisen ansiosta, ansiokkaimmin ehkä koko pohjoisella pallonpuoliskolla rehottava tuttu piharatamo (P. major). Meriratamo on osoittanut kyvykkyytensä saavuttaa uusia kasvupaikkoja ominkin eväin, sillä pohjoisen pallonpuoliskon lisäksi se tunnetaan Etelä-Amerikan eteläkärjen Tulimaasta, Patagoniasta ja Falklandsaarilta noin 9.000 kilometrin päästä lähimmistä Pohjois-Amerikan esiintymistään. Kyse ei ole edes saman lajin eri alalajeista. Oletettavasti kasvi on taittanut välimatkan muuttolintujen matkassa, ehkä vasta jääkauden jälkeisenä aikana. Heinäratamon tapaan meriratamo sisältyy joidenkin villiyrttiharrastajien keruulistalle. Käytettäviä kasvin osia ovat lehtien lisäksi tuoreet kukinnot.

Haararatamo

Plantago arenaria

Yksivuotinen haararatamo on Suomessa vielä melko harvinainen, mutta kuitenkin mahdolinen ratamolaji. Sen varsi on pysty ja nimestä huolimatta usein haaraton. Tähkäukinto on haaroittunut. Lehdet ovat kapeita, vastakkain, ehytlaitaisia tai hampaisia. Kota on 2-siemeninen.

→ Levinneisyyskartta

Liuskaratamo

Plantago coronopus

Yksi- tai kaksivuotinen liuskaratamo on meillä vielä haararatamoakin harvinaisempi. Sen lehdet ovat pariliuskaisia, mikä tekee siitä helposti tunnistettavan, mikäli on todennut sen ratamolajiksi.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Meriratamo

Taksonomia

Lahko

Heimo

Tribus

Suku

Laji