Monoporeia affinis

Merivalkokatka

Pontoporeia femorata

Koko
8–10 mm
Ulkonäkö ja erityispiirteet
Molemmat lajit ovat kellertävän valkoisia ja niiden takimmaisen kävelyjalan tyviosassa sijaitsee huomattavan iso kilpimäinen kaivulevy. Leväkatkoilla (Gammarus spp.) tätä ei ole. Merivalkokatkan silmät ovat punaiset (säilöttynä vaalean hopeanharmaat) ja ensimmäisen pyrstökilven selkäpuolella on kaksihaarainen piikki. Valkokatkan silmät ovat mustat.
Ravinto
Molemmat lajit ovat kaikkiruokaisia, ravinnoksi kelpaa lähes kaikki eloperäinen aines. Kesällä, kun ravintoa on paljon tarjolla, valkokatkojen rasvapitoisuus nousee jopa puoleen yksilön painosta. Talven aikana valkokatkat kuluttavat kesällä kerääntynyttä rasvaa.
Levinneisyys ja elinympäristö
Molempia lajeja voi löytää koko Itämeren alueen liejupohjilta. Ne kaivautuvat pohjiin tehden piiloistaan ajoittain uinti- ja saalistusretkiä. Yöaikaan ne nousevat usein pinnan läheisiin vesikerroksiin.
Merivalkokatka on kylmän ja syvän (yli 10 m) veden laji, joka ei tule toimeen pohjoisen Itämeren vähäsuolaisissa (alle 6 ‰) rantavesissä. Riittävän suolaisessa ja kylmässä vedessä merivalkokatkaa voi kuitenkin tavata matalammaltakin. Itämeren syvillä avomeripohjilla, missä happea on riittävästi, pohjaeläinyhteisöt koostuvat lähes yksinomaan merivalkokatka-populaatioista.
Vähemmän mereinen valkokatka sietää makeampaa vettä ja elää järvissäkin. Siksi laji esiintyy Itämeressä usein merivalkokatkaa matalammalla, varsinkin kylmempinä vuodenaikoina. Suotuisissa olosuhteissa molempien lajien yksilöitä voi esiintyä pohjilla erittäin runsaasti, useita tuhansia yksilöitä neliömetriä kohti, joskus jopa 10–20 tuhatta.
Lisääntyminen
Parittelu tapahtuu syksyllä ja naaras kantaa yli talven kehittyviä poikasia (20–30 kpl), jotka syntyvät kevättalvella tai alkukeväästä. Naaraat poikivat vain kerran elämässään 1–2 vuoden ikäisinä. Koiraat kuolevat heti parittelun jälkeen. Elinkierron kesto vaihtelee alueittain ollen 2–4 vuotta.
Samannäköisiä lajeja
hietakatka, tyrskykatka, putkikatka

Valko- ja merivalkokatkat ovat monien kalalajien tärkeää ravintoa. Syvemmillä pohjilla valkokatka usein dominoi pohjaeläimistöä yhdessä kilkin kanssa. Valkokatka on jäämerirelikti ja sitä pidetään herkkänä saasteille. Valkokatkojen määrä väheni voimakkaasti vuonna 2000 Pohjanlahdessa, minkä oletetaan johtuvan enemmänkin ilmastonmuutoksesta kuin ihmisen vaikutuksesta.

→ Merivalkokatkan levinneisyystietoa (GBIF)

Valkokatka

Taksonomia

Lahko

Alalahko

Heimo

Suku

Laji