Syötävyys
* – kelvollinen ruokasieni
Näköislajit
muut nuljaskat, vahakkaat
Lakki
3–15 cm leveä, nuorena kupera, myöhemmin laakeneva, joskus keskuskohoumallinen, kosteana tahmea, kuivana kiiltävä. Väri kellertävän punaruskea tai violetinharmaanpunertava. Heltat harvassa, pitkäjohteiset, paksut, nuorena punakellertävänharmaat, myöhemmin tummuvat mustanharmaiksi, nuorena seittimäisen suojuksen peittämät. Kokovaihtelu rusakkonuljaskalajien ja itiöemien välillä on erittäin suurta hennoista jykeviin itiöemiin.
Jalka
Pitkä (3–10 cm), 1–3 cm paksu, tyveen suippeneva, täyteinen, tahmean seittisuojuksen kirjoma, likaisen kellanpunainen tai punaisenruskea.
Malto
Punakeltaista, jalan tyveltä keltaista. Kypsennettäessä muuttuu violetinpunaiseksi.
Itiöpölyn väri
Musta.
Maku
Mieto.
Haju
Heikko.
Kasvupaikka
Lajista riippuen kuivat kangasmetsät, männiköt, puistot ja perinneympäristöt, havumetsät. Kalkinsuosijoita. Ainakin männyn juurisieniä. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika
Heinä–lokakuu.
Säilöntä
Kuivaus, pakastus.
Värjäys
Värjäyssieni. Kellanpunaruskeita värisävyjä.

Rusakkonuljaska on jaettu muutamaan hyvin samannäköiseen lajiin (mm. kangasrusakkonuljaska, Chroogomphus britannicus, joka lienee meillä yleisin, ruskonuljaska, C. rutilus ja jänönnuljaska, C. mediterraneus), mutta tässä rusakkonuljaskaa käsitellään lajiryhmänä. Rusakkonuljaskat kasvavat yleisenä, mutta eivät kovin runsaana koko Suomessa männyn pohjoisrajalle asti. Ne viihtyvät havumetsissä, männiköissä puistoissa, hakamailla ja kuivilla kankailla männyn seuralaisena. Kalkinsuosijalajit saattavat kalkkipitoisessa maaperässä kasvaa runsaina ja hyvinkin kookkaiksi. Rusakkonuljaskan voi kalkkimailla nähdä usein lähellä jyvästattiryhmiä (Suillus granulatus) samaan tapaan kuin punanuljaska kasvaa nummitatin seurassa.

Mikäli löydetyt itiöemät ovat ylikypsiä ruokakäyttöön, ei niitä silti tarvitse jättää metsään. Rusakkonuljaska on oivallinen värjäyssieni, ja erityisesti jo lähes mädät itiöemät ovat sopivia värjäykseen. Rusakkonuljaskasta saa esimerkiksi täyteläisen kellanpunaruskeita sävyjä alunalla (kaliumaluminiumsulfaatti) puretettuun (alunaliemessä keitettyyn) villalankaan.

Rusakkonuljaska lajiryhmä on hyvä ja helposti tunnistettava ruokasieni, vaikkakin vähän hyödynnetty. Sillä ei juurikaan ole näköislajeja, mutta paksujen harvojen helttojensa takia sen saattaa sekoittaa joihinkin ruskeisiin metsävahakkaisiin (Hygrophorus) tai muihin nuljaskalajeihin (Gomphidius), joiden heltat ovat samanlaiset, joskin lakin väri selkeästi erilainen, limanuljaskalla (G. glutinosus) paksulimainen violetinharmaa tai vaaleanruskea, punanuljaskalla (G. roseus) mansikanpunainen ja lehtikuusennuljaskalla (G. maculatus) suttuisen vaalea. Jälkimmäiseksi mainittu laji erittää pihkanvärisiä pisaroita jalan yläosaan. Vahakkaiden itiöpöly on valkeaa, rusakkonuljaskan ja muiden nuljaskojen mustaa. Suurin osa metsävahakkaista ja kaikki nuljaskat ovat syötäviä.

Rusakkonuljaska

Taksonomia

Alaluokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji