Syötävyys
†††O*** – tuoreena tappavan myrkyllinen, oikein esikäsiteltynä erinomainen ruokasieni, Ruokaviraston suosittelema
Näköislajit
kaitakorvasieni, kesäkorvasieni, lehtokorvasieni (kuvat 10 ja 11), piispanhiippa (viimeinen kuva)
Lakki
5–15 cm leveä, pyöreähkö, epäsäännöllisen muotoinen, rakenne tippaleipää tai aivoja muistuttava, ontto, sisäänpäin kääntynyt, lakkiosan reuna on jalassa kiinni. Ulkopinta kellan-, puna- tai mustanruskea, kuivana matta, kosteana kiiltävä, sisäpinta vaalea.
Jalka
Epämukainen, lyhyehkö (1–5 cm), muhkurainen, vaaleanharmaa tai likaisen valkoinen, tyvestä hieman nukkainen, sisältä lokeroinen, vanhana ontto.
Malto
Vaaleaa, ohutta, haurasta, vahamaista tai rustomaista.
Itiöpölyn väri
Valkoinen.
Maku
Mieto.
Haju
Omalaatuinen, voimakas, miellyttävä.
Kasvupaikka
Rikkoutuneet metsämaat, männiköt, tuoreet kuusikot, hiekkapohjaiset havumetsät, hakkuuaukeat. Ajourilla, polkujen varsilla, poron sorkkien jäljissä. Karikkeenlahottaja. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika
Huhti–kesäkuu.
Säilöntä
Kuivaus, pakastus.

Korvasieni on keväinen sienilaji. Se kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa huhti–toukokuussa ja Pohjois-Suomessa kesäkuussa, tosin sieniä voi löytyä etelässä vielä kesäkuussakin ja pohjoisessa heinäkuussakin. Pohjoiset korvasienisadot ovat melko tasaisia, mutta etelässä korvasieni on oikullinen ja hyviä satovuosia on vain silloin tällöin. Korvasientä löytää parhaiten hiekkapohjaisista havumetsistä rikkoutuneesta maastosta, esimerkiksi ajourilta, polkujen varsilta, hiekkakuoppien reunoilta, kulotetuilta kankailta tai hirvieläinten sorkkien jäljistä. Harjun reuna, jossa kasvaa mäntyä, katajaa ja kanervaa ja jonka läpi kulkee polku, metsäautotie tai ajoura on oivallinen paikka. Korvasieniä voi myös yrittää viljellä itse. Hakkuuaukealla kaivetaan puolimetriä syvä kuoppa, joka täytetään sanomalehdillä ja peitetään hiekalla. Satoa saattaa tulla jo seuraavana keväänä tai viimeistään 2–3 vuoden päästä – jos lainkaan.

Korvasieni on erinomaisen herkullinen ruokasieni, mutta tuoreena tappavan myrkyllinen. Korvasienen myrkky on gyromitriiniä, solumyrkkyä, joka on vesiliukoinen ja helposti haihtuva. Korvasieni onkin käsiteltävä huolella ennen ruuaksi valmistamista. Tuoreet korvasienet tulee keittää runsaassa vedessä (1 kg sieniä, 6 l vettä) kahteen kertaan vähintään 5 minuuttia/kerta ja huuhdeltava huolellisesti molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä. Keitettäessä tai kuivattaessa on huolehdittava hyvästä tuuletuksesta. Kuivaaminen ei saa tapahtua asuinhuoneistossa. Kuivatut korvasienet liotetaan ja sitten käsitellään kuten tuoreet.

Korvasienen saattaa sekoittaa saman suvun muihin jäseniin, kuten piispanhiippaan (G. infula), kaita- (G. longipes), kesä- (G. sphaerospora) tai lehtokorvasieneen (G. gigas). Piispanhiippa kasvaa syksyllä, korvasienet keväällä tai kesällä. Syksyiset ”korvasienet” ovat käytännössä aina piispanhiippoja. Kaitakorvasienen lakki on himmeäpintainen, loivapoimuinen, hyvin tummanruskea, ja jalka on pitkä suhteessa lakkiosaan. Hyvin harvinaisen kesäkorvasienen lakki on harvapoimuinen ja sen reuna irrallaan jalasta. Myös nämä näköislajit ovat syötäviä, mutta ne on syytä käsitellä samoin kuin korvasieni.

Lehtokorvasieni

Gyromitra gigas

Lehtokorvasieni kasvaa rehevissä metsissä ja on korvasientä suurempi, sen lakki on vaaleampi ja harvapoimuisempi, jalka paksumpi, muhkuramaisempi ja valkoisempi, ja lakin alareuna on irti jalan latvasta.

Korvasieni

Taksonomia

Luokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji