Syötävyys
** – hyvä ruokasieni
Näköislajit
–
Lakki
5–15 cm leveä, kupera, kuhmurapintainen, kuiva, harmaa tai mustanharmaa, usein vaalean läikikäs, harvoin lähes valkeahko. Pillistö harmaanvalkoinen, kosketeltaessa heikosti punertuva.
Jalka
8–15 cm pitkä, 2–3 cm paksu, tukeva, tyveä kohti pullistuva, valkoisella pohjalla tiheässä mustia, karkeita nukkatupsuja.
Malto
Valkeaa, kiinteää, muuttuu leikattaessa vaaleanpunertavaksi ja jalan tyveltä sinivihreäksi.
Itiöpölyn väri
Okranruskehtava.
Maku
Mieto.
Haju
Heikko.
Kasvupaikka
Tuoreet ja kosteat metsät, soiden reunat, tunturikoivikot, rahkasammalikot. Koivujen juurisieni. Koko Suomi.
Satoaika
Heinä–syyskuu.
Säilöntä
Kuivaus, pakastus. Vanhana liian pehmeä säilöttäväksi.

Nokitatti kuuluu lehmäntattien ja punikkitattien tavoin sukuun Leccinum. Yhteisiä piirteitä ovat kuiva lakin pintakelmu, jalan tummat nukkatupsut ja harmahtava pillistö. Punikkitattien ja lehmäntattien tapaan nokitattikin on kypsennettävä perusteellisesti, jottei sieniateriasta seuraa vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Mahdolliset oireet menevät yleensä itsestään ohi muutamassa tunnissa eikä sairaalahoitoa tarvita. Nokitatti on kiitollisempi ruokasieni kuin nopeasti pehmenevät lehmäntatit, ja se pääsee arvoonsa etenkin kuivina kesinä. Kun muita tatteja ei juuri löydy, voi kosteista metsiköistä saada suurenkin nokitattisaaliin.

Nokitatin tummuuserot voivat olla hyvinkin suuria (variicolor, vaihtelevanvärinen). Joskus lähes täysin valkoisessa lakissa näkyy siellä täällä tummia väriläiskiä, joskus taas lakki voi olla miltei kokonaan harmaanmusta. Tyypillistä nokitatille on sen mallon värimuutokset leikkauspinnassa; jalan latvan malto muuttuu punertavaksi ja tyven sinivihreäksi. Nokitattia tavataan koko maassa, tyypillisimmin tuoreissa ja kosteissa metsissä, soiden reunoilla ja tunturikoivikoissa koivun juurisienenä.

Nokitatti

Taksonomia

Lahko

Heimo

Alaheimo

Suku

Laji