Alalajit
Ahokirkiruoho (ssp. conopsea)
Lettokirkiruoho (ssp. alpina)
Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurimukulat liuskaisia.
Korkeus
15–50 cm. Varsi tanakka–hennohko.
Kukka
Kehä vastakohtainen, yleensä vaaleanpunainen, harvoin valkoinen, n. 1 cm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, joista 1 erilaistunut huuleksi. Huuli kehässä alapuolella, kannuksellinen, yksivärinen, kärjestä matalaan 3-liuskainen–melkein ehyt. Kannus pitkä ja hoikka. Hetiö ja emiö yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, luotteja 2. Kukinto 15–50-kukkainen tähkä. Kukka tuoksuva.
Lehdet
Kierteisesti, ruodittomia. Lapa tasasoukka, tylppä, silposuoninen, ehytlaitainen, täplätön.
Hedelmä
Kota, siemenet pölymäisen pieniä.
Kasvupaikka
Niityt, laitumet, ahot, tunturiniityt, letot, puronvarret. Kalkinsuosija.
Kukinta
Kesä–elokuu.
Uhanalaisuus
Ahokirkiruoho (ssp. conopsea) on vaarantunut ja rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien eteläpuolella, myös Ahvenanmaalla.

Punakirkiruoho on levinneisyysalueensa eri osissa hyvin vaihtelevan näköinen. Suomessa kasvaa kaksi kirkiruohon alalajia (joidenkin teosten mukaan muunnosta): eteläinen ahokirkiruoho (ssp. conopsea) ja pohjoinen, hento lettokirkiruoho (ssp. alpina). Näiden taksonomisesta asemasta on taitettu peistä jo pitkään: toisaalta punakirkiruohon on arveltu olevan yhtenäinen laji, joka jää pohjoisessa pienemmäksi vain ankarien olosuhteiden paineessa; toisaalta DNA-tutkimusten perusteella muotoja on ehdotettu omiksi lajeikseen. Joidenkin mielestä eteläinen, mahdollisesti itäinen, lettosoilla kasvava kirkiruoho on vielä oma muotonsa.

Ainakin ekologiassa kirkiruohojen välillä on eroja. Ahokirkiruoho on perinneympäristöjä suosiva, kuivahkojen ahojen ja niittyjen kasvi. Sen kukka on tarhaneilikan tuoksuinen, huuli selvästi kolmiliuskainen ja mesi syvällä pitkässä kannuksessa, vain pitkäkärsäisten hyönteisten ulottuvilla – pääasiallisia pölyttäjiä vaikuttaisivat olevan yöperhoset. Lettokirkiruoho on nimensä mukaisesti lettokasvi, vaikka voi sen löytää kuivemmiltakin pinnoilta. Sen kukka on mausteneilikan tuoksuinen, huuli mahdollisesti matalaliuskaisempi ja kannus suhteellisen lyhyt, mutta pölyttäjistä ei ole tietoa. Asian tarkkailu sopii kenelle hyvänsä lapinkävijälle, eikä sen pitäisi olla pitkäveteistäkään: runsaan meden ansiosta kirkiruohon kukissa riittää kävijöitä.

Koulu- ja retkeilykasvioissa esitettiin pitkään kunkin lajin kohdalla pistemäärät 1-10, jotka osoittivat sen harvinaisuutta ja samalla vaihtoarvoa. Vanhoissa kasvioissa kirkiruoho sai arvon 1, saman kuin vaikkapa mänty tai mustikka. Vuosisatamme alkupuolella laji olikin yleisimpiä kämmeköitämme, mutta niitty- ja metsälaidunnuksen loputtua ahokirkiruoho on suuresti harvinaistunut. Nykyään se on Etelä-Suomessa pääasiassa kuivahkojen rinnelehtojen asukki, jokseenkin yleinen vain Ahvenanmaalla ja paikoin Itä-Suomessa. Pohjoisessa lettokirkiruoho on melko yleinen märillä soilla, puronvarsilla ja kosteilla niityillä.

Punakirkiruoho

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji