Hieman samannäköisiä lajeja

elaska, kivinilkka, nahkiainen, pikkunahkiainen, teisti
Koko

Naaraat 50–100 cm, 0,5–2 kg, kookkaimmillaan 3–4 kg. (Ennätyskala 4,666 kg.) Koiraat pienempiä, yleensä alle 50 cm.
Ulkonäkö

Ankeriaan ruumis on hyvin pitkä ja lieriömäinen, pyrstöä kohti suvuilta litistyvä. Pitkä selkä- ja peräevä muodostavat yhtenäisen eväreunuksen pyrstön ympäri. Varsinaista pyrstöevää ei niiden välistä erotu. Myös vatsaevät puuttuvat. Alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Kiduskannen takainen aukko on hyvin ahdas. Pienet, pitkämäiset suomut ovat paljaalle silmälle lähes huomaamattomia. Vaellusvaiheessa olevan ankeriaan silmät kasvavat suuriksi.
Väritys

Kasvuvaiheessa ns. kelta-ankeriaan selkäpuoli on tasaisen tumman oliivinvihreä ja vatsapuoli kellertävän vaalea. Vaellusvaiheessa selän väri tummenee lähes mustanruskeaksi, vatsasta tulee puolestaan lähes valkoinen ja kylkiin ilmestyy metallista hohdetta.
Kutu

Ankerias on lisääntymistavoiltaan varmasti merkillisin ja salaperäisin kalamme. Se on säilyttänyt kutupuuhiensa perimmäisen salaisuuden vielä nykyisinkin – aikana jolloin ihmisen genomikin on pystytty selvittämään! Noin 6.000 km:n matkan päässä lounaisella Atlantilla sijaitsevan Sargassomeren syvyyksiin asti selvinneet vaellusankeriaat häviävät ja ankeriaan pieniä lehtimäisiä leptocephalus -toukkia ilmaantuu Golf-virran takaisin kotiin kuljetettavaksi. Kotirantoja kohti ajelehtiessaan toukat muuttuvat ensin läpikuultaviksi lasiankeriaiksi ja edelleen, pigmenttiä ihoon saatuaan elvereiksi, jotka yrittävät nousta jokia ylös sisävesiin kaikkialla ankeriaan esiintymisalueilla. Koska jokia on rakennettu ja padottu, nousu jää usein yritykseksi. Merestä pyydettyjen lasiankeriaiden ja elverien istutus on usein ainoa keino sisävesien ankeriaskantojen säilyttämiseksi. (Esim. 2014 Suomen vesille istutettiin noin 150.000 Englannista tuotua ankeriaan poikasta.)
Ravinto

Pohjaeläimet ja pikkukalat.
Levinneisyys ja elinympäristö

Etelä-Suomen sisävesissä ankeriasta tavataan nykyisin vain istutettuna. Istutettujen lisäksi rannikoillemme ankerias saattaa vielä vaeltaa luontaisestikin, mutta tiettävästi luontainen vaellus meidän vesillemme saakka on suuresti vähentynyt. Ankerias pärjää monenlaisissa oloissa, mutta tuntuu suosivan reheviä, matalia ja lämpimiä vesiä. Se liikkuu vain öisin luikerrelleen kuin käärme saaliin perässä. Päivisin ja ilmeisesti myös koko talven se makaan pohjalla piilopaikassaan.
Uhanalaisuus

Äärimmäisen uhanalainen (myös maailmanlaajuisesti). Vuodesta 2022 rauhoitettu koko vuosi heinäkuuta lukuun ottamatta. (Rauhoitusaika aiemmin 1.10 – 31.1.)

Ankerias on legendaarisen voimakas ja sitkeähenkinen kala. Näitä ominaisuuksia se tarvitseekin selvitäkseen pitkästä kutuvaelluksestaan sisävesistä aina lounaiselle Atlantille asti. Isoa liukasta ja väkivahvaa ankeriasta ei tahdo aikuinen mieskään pystyä pitelemään käsissään. Veneestä pois punnertaakseen sen tarvitsee vain saada pyrstönsä kärki ujutettua laidan yli. Vielä suolestettuna ja pätkittynäkin kala tahtoo kiemurrella. Ankerias pysyy hengissä kuivallakin maalla pitkään kuivumiselta hyvin suojattujen kidustensa ansiosta.

Ankerias

Taksonomia

Luokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji