Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakko suikertava, paksu, mukulamaisen turpea, lyhytnivelinen.
Korkeus
60–150 cm. Varsi runsaasti haarova, kiehkuroissa 2–6 neulasmaista versoa.
Kukka
Kehä säteittäinen, vaaleahko–vihertävänkeltainen, 4–6 mm leveä, yhdislehtinen, 6-liuskainen. Hedekukkien kehä kapean kellomainen, emikukkien ja kaksineuvoisten kukkien lähes pallomainen. Heteitä 6. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen. Kukat yksittäin tai harvakukkaisia ryhminä lehtihangoissa.
Lehdet
Surkastuneita, suomumaisia. Lehtihankojen versot neulasmaiset, säteittäisesti.
Hedelmä
Pyöreä, aluksi vihreä, kypsänä kellanpunainen, 6–10 mm leveä marja.
Kasvupaikka
Pihat, tienvarret, hiekkakummut, maakasat, sorakuopat, joutomaat, rannat. Koriste- ja vihanneskasvi, viljelyjäänne tai -karkulainen sekä uustulokas.
Kukinta
Kesä–heinäkuu.

Parsa kasvaa luonnonvaraisena Etelä- ja Länsi-Euroopassa, mutta menestyy myös eteläisessä Suomessa. Se saattaa sinnitellä samalla kasvupaikalla jopa 20 vuotta. Parsa on hyvin hienohaarainen ja sen neulasmaiset osatkin ovat itse asiassa oksia: lehdet ovat aivan pieniä, vartta vasten painautuneita suomuja. Versonrakenne vaihtelee jonkin verran parsan sukupuolen mukaan: hedeyksilöille on tyypillistä voimakkaampi haarominen ja tukevakasvuisuus; emiyksilöt ovat puolestaan sirompia. Usein kuitenkin samassa yksilössä on sekä kaksineuvoisia, että surkastumisen vuoksi yksineuvoisia hede- ja emikukkia sekaisin.

Parsalla on vuosituhansia pitkä käyttöhistoria ja vankka maine hyöty- ja lääkekasvina. Parsan maanpäällisillä osilla ei juuri ole käyttöä, mutta maanalaisilla sitäkin enemmän. Parsan juurakoilla ja juurilla on uskottu voitavan parantaa hedelmällisyyttä, hillitä kuukautisvaivoja ja lisätä imettävän äidin maidontuotantoa. Ilmeisesti uskomus ei ole aivan perätön: juuret sisältävät yhdisteitä, jotka vaikuttavat ihmisen hormonituotantoon. Usein esitetty väite parsan afrodisisista, sukuviettiä kiihottavista ominaisuuksista taitaa kuitenkin perustua vain nuorten versojen ulkomuotoon. Varmaa kuitenkin on, että parsa hemmottelee makuhermoja: keväällä multaamalla lehtivihreättöminä kasvatetut versot ovat herkullisia vaikkapa voisulan kera. Parsa on erinomainen myös silmänruokana puutarhassa: kasvista voidaan ottaa keväällä pari viikkoa satoa, minkä jälkeen sen annetaan kasvaa vapaasti; leikkovihreänä käytetään paljon meikäläisen parsan afrikkalaisia sukulaisia. Parsan punaiset marjat ovat myös hyvin koristeellisen näköisiä, mutta myrkyllisiä. Siemenissä on onneksi kitkerää aspargiinia, joten tuskinpa kukaan tulee napostelleeksi marjoja muutamaa enempää. Linnut voivat syödä niitä vahingoittumatta – samalla ne tulevat levittäneeksi siemeniä, jotka kulkeutuvat ehjinä niiden ruuansulatuskanavan läpi.

Parsa

Taksonomia

Lahko

Heimo

Alaheimo

Suku

Laji