Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko suikertava, paksuhko, lyhytrönsyinen.
Korkeus

30–70 cm. Varsi pystyhkö, haarova, 4-särmäinen, harvakarvainen, kiiltävä, tummanpunertava.
Kukka

Teriö hieman vastakohtainen, punertava, n. 5 mm pitkä, yhdislehtinen, 4-liuskainen, kalju. Ylin liuska muita leveämpi, lovipäinen. Verhiö säteittäinen, 5-liuskainen, uurteeton, selvästi 5-suoninen, usein runsaskarvainen. Liuskat kapean kolmiomaisia. Heteet yleensä puuttuvat, tai niitä joskus 4, aina teriötä lyhyemmät. Emiö usein puuttuu, yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen, vartalo teriöstä esiinpistävä. Kukinto erillisten tiheitten, runsaskukkaisten lehtihankaisten kiehkuroittain muodostama latvaryhmä, latvassa pieni lehtiruusuke.
Lehdet

Vastakkain, lyhytruotisia. Lehtilapa soikeahko, pyöreätyvinen, suippokärkinen, karvainen, harvaan terävä- ja harittavahampainen.
Hedelmä

Ei kehity tai harvoin yksittäisiä 4-lohkoisia lohkohedelmiä.
Kasvupaikka

Puutarhat, perunamaat, pientareet, tienvarret, joutomaat, seinustat, pihat. Maustekasvi, joskus villiytynyt.
Kukinta

Elo–syyskuu.

Jalomintut kasvavat tyypillisesti vanhan asutuksen piirissä. Ei pidä menettää malttiaan, jos torpan seinustalta löytämälleen minttulajille ei tahdo löytyä nimeä minkään kasvion tai edes kasvitieteilijän avustuksella, sillä jalomintut ovat hyvin hankalasti tunnistettava kasviryhmä. Jalominttu on nimi rantamintun (M. arvensis) ja vihermintun (M. spicata) risteymälle. Kumpikin kantalaji on tunnettu monimuotoisuudestaan, joten erilaisia risteymäjälkeläisiäkin on koko joukko. Yleensä jalomintut ovat steriilejä, mutta leviävät hanakasti maarönsyin. Hylättynäkin kasvusto usein säilyy oman onnensa nojassa sinnikkäästi vuodesta toiseen vanhoilla kasvupaikoillaan. Sekä varta vasten istuttamalla että puutarhapensaiden ja -perennojen juuripaakkujen mukana jalominttu on levinnyt laajalle. Samaa tunnistettavaa yksilöä, kloonia, voi lopulta olla hyvin laajoillakin alueilla. Suomessa tavataan kolmea jalominttulajiketta: suomenjalominttu (‘Arrhenii’), uudenmaanjalominttu (‘Hirtella’) ja rohtojalominttu (‘Parviflora’). Vuoden 1743 Suomen halkaissut raja Ruotsin ja Venäjän välillä näkyy edelleen jalominttujen levinneisyydessä: eräitä niistä tavataan vain silloisen Ruotsin puolella rajaa ja toisia vain silloisen Venäjän alueella.

Jalomintun englanninkielisestä lajinimestä, ginger mint (inkivääriminttu) voi hyvin päätellä minkä makuinen se on.

Piparminttu & Viherminttu & Harmaaminttu & Pyöröminttu

Mentha × piperita & Mentha spicata & Mentha longifolia & Mentha suaveolens

Mintut ovat hyvin monikäyttöisiä hyötykasveja. Käyttö mausteena, hajusteena ja teenä on kaikille tuttua, mutta minttuja on käytetty menestyksekkäästi myös rohtoina ja lääkkeinä, jopa hyönteismyrkkynä. Suurina annoksina minttujen tehoaineet, mentoli ja karvoli eivät ole aivan vaarattomia, mutta normaalikäytössä mitään myrkytysvaaraa ei ole. Tunnetuin mentolin lähde lienee niin purukumeista, savukkeista kuin haudutteistakin tuttu piparminttu. Lisäksi meillä viljellään mm. kastikkeissa, hyytelöissä ja salaateissa käytettäviä viherminttua eli kähäräminttua, harmaaminttua ja pyöröminttua.

→ Piparmintun levinneisyyskartta

→ Vihermintun levinneisyyskartta

→ Harmaamintun levinneisyyskartta

→ Pyörömintun levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Jalominttu

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji