Yleiskuvaus

Valkoinen, lähes harmaahaikaran kokoinen, mutta sirompi ja pitkäjalkaisempi haikara.
Koko

Pituus 85–100 cm, siipien kärkiväli 143–169 cm, paino 700–1.500 g.
Pesä

Rakennettu risuista. Sijaitsee ruovikoissa, pensaissa tai puissa (joskus hyvin korkealla, yleensä veden yllä).
Pesiminen

Munii touko–kesäkuussa 1–6 munaa. Haudonta-aika 25–26 vrk. Poikaset lentokykyisiä 42–63 vrk:ssa.
Esiintyminen

Pesii yhdyskunnissa suurilla kosteikkojärvillä, suosii laajoja järviruovikoita. Suomessa tavataan nykyisin vuosittain satoja yksilöitä (ensimmäisen havainto tehtiin 1966 ja vuonna 2018 havaintoja jo yli tuhat). Ensimmäinen havaittu onnistunut pesiminen Suomessa vuonna 2018.
Muutto

Päivämuuttaja. Talvehtii Välimeren ympäristössä.
Ravinto

Vesiympäristössä kalat, sammakkoeläimet, käärmeet, hyönteiset ja äyriäiset. Etsii ravintoa myös kuivalta maalta, jolloin ravintona hyönteiset, liskot, pienet linnut (poikaset) ja nisäkkäät (myyrät ja hiiret).
Ääni

Jalohaikara on yleensä äänetön. Tavallisin lentoääni on nenäsointinen ”gjää”.

Jalohaikaran höyhenpuku on kauttaaltaan puhtaan valkoinen. Jalat ja nokka ovat tummat. Nokan ja silmien välissä on keltainen höyhenetön alue. Pesimäpukuisella jalohaikaralla on selässä pidentyneitä koristehöyheniä. Talvipukuisella eikä nuorilla yksilöillä ole pidentyneitä koristehöyheniä, niiden nokka on kellertävä ja koivet likaisen liejunruskehtavat. Pesimäpukuisen jalohaikaran selän pidentyneitä koristehöyheniä (myös silkkihaikaran) käytettiin aikoinaan hienojen hattujen koristeiksi (1800-luvun loppu, 1900-luvun alku), mikä johti haikaroiden laajaan metsästykseen ja nopeaan lajin harvinaistumiseen ja sukupuuttoon kuolemisen uhkaan.

Jalohaikara on sekoitettavissa samannäköiseen silkkihaikaraan, mutta jalohaikaralla on hitaammat siiveniskut sekä pidemmät tummavarpaiset jalat. Silkkihaikaran varpaat ovat keltaiset.

Jalohaikara

Taksonomia

Lahko

Heimo

Alaheimo

Suku

Laji