Tunturikurjenherne

• Nimi myös

  Tummatunturikurjenherne

• Kasvumuoto

  Monivuotinen ruoho. Pääjuuri vankka, pysty. Rönsyt pitkiä, haaraisia.

• Korkeus

  8–20 cm. Varsi koheneva, tyveltä haarova, hiukan särmikäs, karvainen.

• Kukka

  Teriö vastakohtainen, sininen–sinipunainen ja tyveltä usein vaalea, harvoin kokonaan valkoinen, 10–14 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet, alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho), venho usein muita osia tummempi. Verhiö 5-liuskainen. Heteitä 10, palhot yhdistyvisiä. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto lehtihankainen, pitkäperäinen, pallomainen, 5–15-kukkainen terttu.

• Lehdet

  Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa parilehdykkäinen, 6–12-parinen, päätölehdykkäinen. Lehdykät tasasoukkia–soikeita, tylppiä, ehytlaitaisia, alta valkokarvaisia. Korvakkeet erilliset.

• Hedelmä

  1–1,5 cm pitkä, hieman käyrä, suippokärkinen, mustakarvainen 2-lokeroinen, useimmiten 6-siemeninen, riippuva, avautumaton palko.

• Kasvupaikka

  Harjumetsät, jokirannat, tunturikankaat, kalliojyrkänteet, tienvarret.

• Kukinta

  Kesä–heinäkuu.

Tunturikurjenherne on Lapissa paljakkavyöhykkeen alaosien ja koivuvyöhykkeen avointen paikkojen kasvi. Tämän arktisen lajin saattaa kuitenkin löytää myös eteläisen Suomen harjuilta. Kun mannerjää viime jääkauden päättyessä vetäytyi Suomesta, alta paljastuneen maan valtasivat ensimmäisenä hyvin kylmyyttä sietävät kasvit. Vähitellen ne joutuivat väistymään aron ja lopulta metsän tieltä. Kallioille, rinteille, törmille ja harjuille jäi kuitenkin joitakin paikkoja, joissa tunturikasvit ovat sinnitelleet nykyaikaan saakka kertoen erikoisella levinneisyydellään tarinaa kasvien vaelluksesta vetäytyvän jäänreunan mukana kaakosta koilliseen kymmenentuhatta vuotta sitten. Kasvien levinneisyysalue ei ole toki nykyäänkään vakio. Aikaisemmin luonnonvoimat ja eläimet ylläpitivät tunturikurjenherneen suosimia avoimia ympäristöjä, nykyisin komeimmat kasvustot löytyvät usein maanteiden varsilta, ja ihmisen toiminnan mukana laji on levinnyt uusillekin paikoille.

Tunturikurjenherneen alalajeista meillä tavattava alalaji on pohjoiseen ja itään painottuva tummatunturikurjenherne (ssp. arcticus). Norjassa ja Ruotsissa yleisempi alalaji on vaaleatunturikurjenherne (ssp. alpinus). Tunturikurjenherne muistuttaa suuresti harvinaista, Käsivarren Lapissa esiintyvää, rauhoitettua tunturikeulankärkeä (Oxytropis lapponica). Jälkimmäisen lehdykät ovat suippokärkisiä ja harmaakarvaisia, ja sen kukan alaosa (venho) on otakärkinen.