Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurimukulat pieniä, munanmuotoisia.
Korkeus
25–40 cm. Varsi yläosasta punertava.
Kukka
Kehä vastakohtainen, tummanpunainen, harvoin vaaleanpunainen tai valkoinen, n. 1,5–2 cm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, joista 1 erilaistunut huuleksi, ylimmät kehälehdet siirottavia, eivät yhteenkaartuvia. Huuli kehässä alapuolella, kannuksellinen, keskeltä vaaleampi, tummapilkkuinen, 3-liuskainen–liuskaton. Kannus pitkä, hieman yläviisto. Hetiö ja emiö yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, luotteja 2. Kukinto lieriömäinen, 10–20-kukkainen tähkä. Kukkien tukilehdet kalvomaiset, purppuranpunaiset.
Lehdet
Kierteisesti, lähes ruusukemaisesti varren tyvellä, ruodillisia, 3–4 kpl. Lapa soikea–suikea–tasasoukka, ehytlaitainen, yläpinnalta tummanvihreä–harmaanvihreä, täplätön–täplikäs, täplät usein isot. Kehittyvää kukintoa suojaavat tuppimaiset ylälehdet.
Hedelmä
Kota, siemenet pölymäisen pieniä.
Kasvupaikka
Niityt, lehtoniityt, pensaikot, laitumet. Kalkinsuosija.
Kukinta
(Touko–)kesäkuu.
Uhanalaisuus
Silmälläpidettävä, rauhoitettu Ahvenanmaalla.

Miehenkämmekän suomenkielinen nimi on herkälle kukalle varsin maskuliininen, mutta tieteellinen nimi panee vielä paremmaksi. Kämmeköitten suvun tieteellisen nimen kreikankielinen kantasana on orkhis, joka tarkoittaa kivestä. Suvulle on tyypillistä kaksi soikeanpyöreähköä juurimukulaa, joissa on nähty yhdennäköisyys kyseiseen elimeen. Signatuuriopin aikoihin näiden pallukoiden on ulkonäkönsä takia uskottu vaikuttavan suotuisasti mieskuntoon. Niitä on käytetty – ja käytetään paikoin edelleen – Etelä-Euroopassa mukamas sukupuolista kykyä nostavan juoman valmistukseen.

Vaikka miehenkämmekällä on mesikannus, sen kukissa ei ole lainkaan mettä tai muutakaan palkkiota pölyttäjille. Miehenkämmekkä turvautuu sukulaistensa tapaan petokseen saadakseen kukkansa pölytettyä. Ennen kuin hyönteisten ruokailukäyttäytyminen vakiintuu, ne hakeutuvat sopivia ravintokasveja etsiessään ensin kaikkein näyttävimpiin kukkiin – esimerkiksi kämmeköihin. Miehenkämmekkä kukkii aikaisin kevätkesällä, jolloin kokemattomia, juuri kuoriutuneita mehiläisiä on runsaasti höynäytettäväksi. Pölytysbiologia paljastaa miehenkämmekän kuitenkin sinnittelevän meillä levinneisyytensä äärirajoilla: se jäljittelee ulkonäöltään ja tuoksultaan medellisiä, vastakohtaisia huulikukkaiskasveja (Lamiaceae -heimo), mutta meidän luonnossamme ei vielä varhain keväällä kuki oikein mitään sopivaa jäljiteltävää. Niukemmasta hyönteislajistostammekaan mikään ei sovi täydellisesti kämmekän pölyttäjäksi: millä on liian iso pää, millä liian pieni, sopiva ei yhdelläkään. Miehenkämmekkää pölyttävät pääasiassa kimalais– ja loiskimalaiskuningattaret, sarvimehiläiskoiraat ja maamehiläiset. Talvenarka miehenkämmekkä kasvaa meillä vain Ahvenanmaalla avoimen Itämeren äärellä; muualla Suomessa kasvaa satunnaisena toinenkin pallerokämmeköiden sukuun kuuluva laji, soikkokämmekkä (O. militaris). Sen kypärämäisesti huulen yläpuolelle kaartuvat kehälehdet ovat ulkopinnalta vaaleanpunaisia, sisäpinnalta tummanpunaisia.

Miehenkämmekkä

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji