Kasvumuoto

Yleensä 2-vuotinen (harvoin 1-vuotinen) ruoho.
Korkeus

15–100 cm. Varsi niukkahaarainen, tiheälehtinen, tahmea, tiheään karvainen. Koko kasvi pahanhajuinen.
Kukka

Hieman vastakohtainen. Teriö ruskehtavankeltainen, yleensä sinipunasuoninen, yhdislehtinen, leveän suppilomainen, lyhyttorvinen, 5-liuskainen, 20–30 mm leveä. Verhiö yhdislehtinen, kellomainen, 5-liuskainen, hedelmävaiheessa suureneva ja tyvestä pullistuva, liuskat piikeiksi kovettuvia. Heteitä 5, yhteenkasvettuneita teriön torveen. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tiheä, hedelmävaiheessa pitenevä yksihaarainen viuhko.
Lehdet

Ensimmäisenä vuonna tyviruusukkeena, toisena yleensä vain kierteisesti. Ruusukelehdet ruodillisia, varsilehdet sepiviä. Lehtilapa soikea–puikea, isohampainen–parihalkoinen.
Hedelmä

Ruukkumaisen verhiön suojaama kannellinen, 1,5 cm pitkä kota.
Kasvupaikka

Joutomaat, tienvarret, pihat, puutarhat, multakasat, pellot, kirkkomaat, rauniot, myllyt, satamat.
Kukinta

Kesä–syyskuu.
Uhanalaisuus

Silmälläpidettävä.

Hullukaali kasvaa usein vanhan asutuksen tai linnoitusten ympäristössä. Sen siemenet voivat säilyttää itämiskykynsä hyvin kauan: nykytiedon mukaan jopa 1000 vuotta. Itääkseen siemenet vaativat korkeaa lämpötilaa, ja vähäinenkin varjostus estää itämisen. Kun maata kaivetaan, siemenet heräävät ruususenunestaan. Ensimmäisenä vuotena hullukaali kehittää kookkaan lehtiruusukkeen, joka voi ensi näkemältä tuoda mieleen kaalin – lehtien nystykarvojen tahmeus, silmiinpistävä hapsikarvaisuus ja omituinen tuoksu saa kyllä kasveja tuntemattomankin pian toisiin ajatuksiin. Toisena – ja viimeisenä – elinvuonnaan kasvi kukkii. Tällöin lehtiruusukkeen lehdet ovat lakastuneet. Kellanruskean–mustankirjavat kukat houkuttelevat luultavasti lähinnä raatokärpäsiä pölyttämään kasvia. Parhaimmillaan maljakkomaisissa kodissa kypsyy kymmeniätuhansia siemeniä, jotka karisevat vähän kerrassaan ympäristöön.

Hullukaali on erittäin myrkyllinen. Koko kasvi sisältää mm. myrkyllisiä tropaniinialkaloideihin kuuluvia hyoskyamiinia, atropiinia ja skopolamiinia, siemenissä vielä joukko vähemmän vaarallisia alkaloideja. Hullukaali olikin keskiajalla myrkynsekoittajien suosikkeja heti ukonhatun jälkeen. Lievä myrkytys aiheuttaa hulluuteen viittaavia oireita. Moni noitarovioilla poltettu nainen oli ehkä käyttänyt hullukaalia ja uskonut voivansa lentää tai tavanneensa paholaisen. Vaikka hullukaali on varsin myrkyllinen, sen lääkinnälliset ominaisuudet on tunnettu jo vuosituhansia. Kasvia arvostettiin erityisesti kirurgisissa toimenpiteissä välttämättömänä narkoottisena aineena. Hullukaalin uskottiin tepsivän monenlaisiin vaivoihin, merisairaudesta korvakipuihin ja reumasta hammassärkyyn. Kasvin tehoaineet ovat yhä tärkeitä lääkeaineita: skopolamiinia käytetään matkapahoinvointilaastareissa ja atropiini on puolestaan silmälääkäreiden vakiovarusteita.

Hullukaali

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji