Lehtopähkämö

• Kasvumuoto

  Monivuotinen ruoho. Juurakko maarönsyllinen

• Korkeus

  30–100 cm. Varsi toisinaan hiukan haarova, 4-särmäinen, karvainen, yläosasta myös nystykarvainen, nivelvälit korkeintaan hieman lehtiä pitempiä. Epämiellyttävän hajuinen.

• Kukka

  Teriö vastakohtainen, tumman purppuranpunainen, valkokuvioinen, 12–18 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen. Ylähuuli kupera, tiheästi nystykarvainen, alahuulta lyhyempi; alahuuli 3-liuskainen, keskiliuska sivuliskoja suurempi, vastapuikea. Verhiö lähes säteittäinen, 5-liuskainen, epäselvästi 10-suoninen; liuskat otakärkisiä. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä, 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheä, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama latvaryhmä.

• Lehdet

  Vastakkain, pitkäruotisia. Tyviruusukkeeton. Lapa herttamaisen puikea, teräväkärkinen, karvainen, tummanvihreä, laita säännöllisen isohampainen. Kukinnon tukilehdet pieniä.

• Hedelmä

  4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) hiukan särmikkäitä, lähes sileäpintaisia, kiiltäviä, ruskeita.

• Kasvupaikka

  Lehdot, lehtokorvet, puistot, joutomaat.

• Kukinta

  Heinä–elokuu.

Lehtopähkämö on hyvien lehtojen indikaattori- eli tunnuslaji. Yleinen se on oikeastaan vain maamme lounaiskolkassa, mutta kasvaa sopivilla paikoilla koko maamme eteläpuoliskolla. Viime sotien aikaisten huoltokuljetusten mukana se kulkeutui muutamin paikoin pohjoisemmaksikin.

Kukkiva lehtopähkämö on purppuranpunaisine kukkineen upea näky, mutta kukkimaton verso muistuttaa hämäävästi nokkosta. Määritystä pähkä(mö)illessään voi kokeilla lehtien koskettelua: nokkonen polttaa, lehtopähkämö jättää sormiin vain hiirenpissamaisen tai metallisen hajun. Lehtopähkämön ulkonäkö lienee antanut aiheen nimiin mettänokkonen ja siannokkonen; sikamaisuus kasvin nimessä saattaa hyvinkin olla halveksuntaa sen omituista hajua kohtaan. Pahanhajuisuus on kuitenkin kasville itselleen mitä tarkoituksenmukaisin ominaisuus, jonka avulla se vain koettaa olla tulematta syödyksi.

Pähkämöitä pölyttävät mehiläiset ja kimalaiset eivät tee eroa eri lajien kesken, ja yhteisillä kasvupaikoilla lehtopähkämö voi risteytyä lähisukuisen peltopähkämön (S. palustris) kanssa. Jälkeläiset perivät ulkoisia ominaisuuksia molemmalta vanhemmalta ja ovat siksi hyvin vaihtelevan näköisiä. Suomessa on pari muutakin pähkämölajia, jotka ovat harvinaisia tulokkaita tai satunnaisvieraita: kellertäväkukkainen keltapähkämö (S. annua) ja pienikasvuinen rikkapähkämö (S. arvensis) sekä komea rohtopähkämö, joka nykyisin luokitellaan eri sukuun (pallepähkämöt, Betonica) kuuluvaksi, (aiemmin S. officinalis).