Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

30–60 cm. Varsi runsashaarainen, jäykkä, kalju.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1,0–1,5 cm leveä; terälehtiä neljä, 6–9 mm pitkiä. Verholehtiä 4, pian karisevia. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto runsaskukkainen, huiskilomainen, hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia. Lapa alemmissa lehdissä liuskainen–hammaslaitainen (joskus ehytlaitainen), poimuinen, möyheä, kalju, vahapintainen, sinivihreä, ylempien lehtien lapa kapea.
Hedelmä

1-siemeninen, avautumaton, n. 10 mm pitkä 2-osainen litu, jonka tyviosa pieni, lituperän kaltainen ja kärkiosa pallomainen, uurteinen, verkkosuoninen, lähes odaton. Lituperä n. 10 mm, ylöspäin suuntautunut.
Kasvupaikka

Soraiset ja hiekkaiset merenrannat.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.

Merikaalin uhkeat, neliömetrienkin laajuiset lehtiruusukepellot ovat valkoisine kukkineen mieleenpainuva näky avoimilla merenrantasomerikoilla. Merikaali lukeutuu merenrantojemme pioneerikasveihin ja asuttaa ensimmäisten joukossa uusia, kasvittomia hiekkavalleja. Ranta saattaa vaikuttaa karulta kasvupaikalta, mutta hiekkaan hautautunut merilevä, kasvinversot ja simpukankuoret muodostavat merikaalille ravinteikkaan kasvualustan. Monille kasveille suolainen merivesi on vaikea ongelma, mutta merikaali kasvaa vain alueilla, joilla meriveden suolapitoisuus on vähintään kuusi promillea – Suomessa esiintymät jäävät Ahvenanmaalle ja lounaissaaristoon, mantereella se kasvaa Hankoniemen hiekkarannoilla. Tanskan salmista pullahtaa aika ajoin Itämereen Atlantin valtameren suolaisempaa vettä, joka nostaa murtoveden suolapitoisuutta. Suolapulssin jälkeen merikaalin levinneisyys laajenee ja siementaimia saattaa löytää kaukaa Saaristomeren pohjoisosista ja Suomenlahden itäosista asti. Lajin hedelmät pystyvät kellumaan kuukausikaupalla ja säilyttävät Itämeren vähäsuolaisessa murtovedessä itävyytensä pitkään, joten laji leviää tehokkaasti merivirtojen mukana. Merikaali on levinnyt – ja varmaan leviää silloin tällöin edelleenkin – rannoillemme Viron puolelta.

Merikaali on ollut Atlantin rannikoilla vuosisatoja erittäin suosittu vihannes. Viljelmät peitetään hiekalla, jotta nuoret versot jäävät lehtivihreättömiksi. Valkaistut ruodit ovat hyvin herkullisia ja niitä käytetään parsan tapaan. Luonnonkasvejakin voi syödä: parhaita ovat nuoret, vaaleanvihreät versot, koska vanhemmiten kasvin maku muuttuu kitkeräksi. Myös lampaat pitävät merikaalia suurena herkkuna ja ne ovatkin hävittäneet sen laajoilta aloilta saaristostamme. Ulkomailla merikaali on myös suosittu perenna voimakkaan sinivihreän värinsä takia. Kukintokin on laaja ja näyttävä, valkoiset kukat tuoksuvat medelle ja houkuttelevat runsaasti pölyttäjähyönteisiä.

Strandkål

Taxonomi

Ordning

Familj

Tribus

Släkte

Art