Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko rönsymäinen, puutunut.
Korkeus

10–25 cm. Varsi 2-lehtinen.
Kukka

Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä). Teriö säteittäinen, valkoinen, 2–3 cm leveä; terälehtiä 5, lanttokärkisiä. Verholehtiä 5. Hedekukka: heteitä paljon, emiö surkastunut. Emikukka: emiö erilehtinen, emejä useita, heteet surkastuneet. Kukat yksittäin.
Lehdet

Kierteisesti, melko pitkäruotisia, korvakkeellisia. Lapa pyöreähkö–munuaismainen, matalaan 5–7-liuskainen, hammaslaitainen, poimuinen ja usein myös kurttuinen, varsinkin alapinnaltaan karvainen, keltanystyinen.
Hedelmä

Aluksi punainen, kypsänä keltainen, mehevä, tuoksuva kerrannaisluumarja.
Kasvupaikka

Korvet, rämeet, rahkanevat, aapasoiden jänteet, soistuvat kankaat, turvekankaat, kalliosoistumat.
Kukinta

(Touko–)kesäkuu.

Lakka on suoluontomme tavoitelluin aarre: sen marja on aromikas ja hyvin C-vitamiinipitoinen terveysherkku. Kasvin merkityksestä kertovat jo sen monet nimet: Pohjois-Suomessa sitä on tavallisesti kutsuttu hillaksi, idässä lakaksi, lännessä ja etelässä muuraimeksi – kaikista näistä on lisäksi erilaisia muunnelmia. Varsinkin pohjoisessa lakka on taloudellisesti merkittävä luonnonvara, jota keräämällä paikalliset voivat ansaita sievoisia lisätienestejä. Kotimainen ja ulkomainen kysyntä on niin suuri, että paikoin on jouduttu asettamaan poimintarajoituksia. Lakka on monien hienojen jälkiruokien, leivonnaisten ja liköörien raaka-aine. Muuramen kunnan vaakunassa on kuvattuna hopeinen lakka, jonka marja on kultaa.

Lakan marjominen vaihtelee hyvin paljon eri vuosina. Kukinta-aikaan sattuvat hallat voivat yhdessä yössä pilata koko sadon ja viileät säät pitävät pölyttäjät muutenkin kankeina paikoillaan. Rankkasateet ja myrskyt repivät herkästi terälehdet, jolloin hyönteiset eivät löydä kukkia. Kasvukauden huonot säät näkyvät vielä seuraavana kesänäkin heikkona kukintana. Lisäksi runsasta satovuotta seuraa yleensä luonnostaan heikompi kukinta ja korkeintaan keskinkertainen satovuosi kasvin toipuessa ponnistuksestaan.

Juurakkonsa avulla lakka leviää kasvullisesti laajoiksi kasvustoiksi, jolloin pikkusuon kaikki kasvit saattavat olla samaa yksilöä. Lakan emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä, joten yhtä sukupuolta edustavissa kasvustoissa ei marjoja muodostu koskaan. Avosoilla lakan marjasesonki on lyhyt ja yltäkylläinen, korvissa marjat kypsyvät hitaammin ja niitä riittää pitkälle syksyyn. Isoimmat marjat viestivät kimalaisen hoitaneen pölytyksen – pienen kovakuoriaisen tai hyttysen vierailusta syntyy vain yksi- tai kaksiosaisia minimarjoja, joita harva viitsii kerätä. Marjoja syövät ihmisen lisäksi monenlaiset eläimet rastaista riekkoihin ja karhuun, samalla levittäen kasvin luunkovia siemeniä ulosteissaan. Matka eläimen ruoansulatuskanavan läpi tarjoaa hillalle kyydin uudelle kasvupaikalle ja lisäksi edistää siementen itämistä: syömättä jääneen marjan siemenet itävät hitaasti.

Lakka toimii muutaman päiväperhoslajin toukkien ravintokasvina, pääesimerkkinä muurainhopeatäplä, niin kuin lajinimikin antaa ymmärtää. Muita lakkaa suosivia päiväperhostoukkia ovat rahkahopeatäplä ja suokirjosiipi. Sekä rahkahopeatäplän, että suokirjosiiven toukat ovat monofageja, eli niille kelpaa vain yksi kasvilaji.

Hjortron

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art