Alalajit
Kesäpikkulaukku (ssp. minor)
Syyspikkulaukku (ssp. stenophyllus)
Lapinpikkulaukku (ssp. groenlandicus)
Kasvumuoto
1-vuotinen ruoho. Puoliloinen.
Korkeus
10–40 cm. Varsi haaraton tai niukkahaarainen, ruskehtavanvihreä, yleensä pilkuton.
Kukka
Teriö vastakohtainen, 13–15 mm pitkä, keltainen, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkä- ja suoratorvinen. Ylähuuli kyömyinen, sivuilta litteä, kärjessä 2 sinipunaista, lyhyttä, tylppää hammasta. Alahuuli 3-liuskainen. Verhiö 4-liuskainen, pullea, väljä, tumma. Heteitä 4. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, vartalo teriön ylähuulen sisällä. Kukat tukilehdellisiä, tähkämäisinä kukintoina varren ja haarojen latvassa.
Lehdet
Vastakkain, ruodittomia. Lapa kapeanpuikea–kapeansoikea, laita matala- ja tylppähampainen. Keskimmäisissä lehdissä tavallisesti enintään 10 suoniparia. Kukkien tukilehdet puikeita, ruskehtavanvihreitä.
Hedelmä
Ruskea, litteä, n. 7 mm pitkä kota verhiön sisällä.
Kasvupaikka
Tien- ja pellonpientareet, kedot, rinneniityt, laitumet.
Kukinta
Kesä–elokuu.

Pikkulaukku on puoliloinen: se imee naapurikasvien juurista ravintoa, vaikka yhteyttää itsekin. Sen isäntäkasveiksi on todettu kelpaavan yli viisikymmentä kasvilajia – todennäköisesti mikä tahansa niittykasvi kelpaa ravinteiden tai yhteyttämistuotteiden luovuttajaksi. Suosituimpia kohteita ovat kuitenkin hernekasvit hyvän typpitaseensa vuoksi.

Meillä tavataan kaksi laukkulajia, tämän sivun pikkulaukun lisäksi isolaukku (R. serotinus). Pikkulaukusta erotetaan kolme alalajia, kesä-, syys- ja lapinpikkulaukku. Lähes koko maassa esiintyvä kesäpikkulaukku (ssp. minor) eroaa hyvin samannäköisestä lapinpikkulaukusta (ssp. groenlandicus) lähinnä lehtien perusteella. Kesäpikkulaukun lehtilavat ovat ohuita ja matalahampaisia, lapinpikkulaukun taasen paksuja ja isohampaisia; pieniä eroja on myös kukan rakenteessa ja ennen muuta verhiössä. Kesäpikkulaukku on Suomessa muinaistulokas, joka on löytänyt kasvupaikkoja kedoilta, laitumilta ja pientareilta. Syyspikkulaukku ( ssp. stenophyllus) on myöhäisin kukkija. Lapinpikkulaukku on pikkulaukuista kookkain (20–50 cm). Se on alkuperäinen pienellä alueella Luoteis-Enontekiön tuntureiden puronvarsilla, josta se on ihmisen mukana se on kulkeutunut etelään päin. Levinneisyytensä eteläosissa se kohtaa muita pikkulaukkuja, jolloin syntyy alalajien välimuotoja.

Pikkulaukun voi erottaa lähisukulaisestaan isolaukusta kukkien avulla. Isolaukun teriön torvi on ylöskaartuva, koko kukka ja etenkin teriön ylähuulen hampaat kookkaammat ja emin vartalo ylähuulesta erkaneva.

Ängsskallra

Taxonomi

Ordning

Familj

Tribus

Släkte

Art