Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko puutunut.
Korkeus

10–50 cm. Varsi rento–koheneva, yleensä karvainen.
Kukka

Teriö puuttuu. Verhiö säteittäinen, vihertävä–keltainen–punertava, 2–4 mm leveä; verholehtiä 4; ulkoverhiöllinen (myös ukoverholehtiä 4). Heteitä 4. Emiö 1-lehtinen. Kukat pikku ryhminä laajassa, harsussa viuhkossa varren latvassa ja lehtihangoissa.
Lehdet

Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, ruodillisia–ruodittomia, korvakkeellisia, varsilehdet pieniä. Lapa pyöreä–munuaismainen, matalaan 5–11-liuskainen, usein poimuinen, pienihampainen, kourasuoninen.
Hedelmä

Kukkapohjuksen sisään jäävä pieni pähkylä.
Kasvupaikka

Pihat, puistot, tienvarret, pientareet, joutomaat, hakamaat, niityt, kedot, kalliot, letot, lähteiköt, ojat, rannat, lehdot.
Kukinta

Touko–elokuu.
Uhanalaisuus

Sykeröpoimulehti (A. hirsuticaulis) luokitellaan vaarantuneeksi, pyöröpoimulehti (A. propinqua), tylppähammaspoimulehti (A. samuelssonii) sekä laskospoimulehti (A. plicata) silmälläpidettäviksi.
Haitallisuusluokitus

Jättipoimulehti (A. mollis) on sisällytetty ryhmään tarkkailtavat vieraslajit.

Poimulehti, jota luullaan usein yhdeksi lajiksi, jakautuu itse asiassa kymmeniin ns. pikkulajeihin. Poimulehden siemenet syntyvät apomiktisesti, ilman hedelmöitystä, mikä vuoksi pienetkin perinnölliset erot voivat säilyä jälkeläisissä. Kehitys on johtanut lukuisiin vähäisin, mutta pysyvin tuntomerkein toisistaan eroaviin linjoihin. Suvulleen kasvi on helppo tuntea, mutta pikkulajien erottaminen toisistaan vaatii paljon opettelua.

Poimulehtien tärkeimmät erot ovat lehtilavan muoto, laidan hampaiden lukumäärä, tiettyjen versonosien karvaisuus ja väri. Suomen 30 poimulehtilajista (pikkulajista) suurin osa on saapunut aikojen kuluessa karjanhoidon ja muun ihmistoiminnan kylkiäisinä, kuten yleisimmät ja laaja-alaisimmat lajimme, laidun- (A. monticola), piennar- (A. acutiloba) ja hakamaapoimulehti (A. subcrenata). Joukossa on myös kuusi melko tuoretta tulokasta, viime sotien aikaan levinnyttä lajia, jotka ovat jääneet pääasiassa vanhojen sotilasleiripaikkojen erikoisuuksiksi, kuten nyppy- (A. gibberulosa) ja puolikuupoimulehti (A. semilunaris). Muutamat lajit sentään kasvavat meillä selvästi ihmisestä riippumatta, kuten alkuperäisiin luonnonkasveihimme lukeutuvat lähteikkö- (A. glabra), munuais- (A. murbeckiana) ja keräpääpoimulehti (A. glomerulans).

Poimulehtien komeat, piparkakkumaiset lehdet ovat hyvin koristeelliset, ja niitä on alkanut näkyä myös koristeistutuksissa. Lehtien tyvipuolen suppiloon kertyy usein kimaltelevia vesipisaroita sateen jälkeen. Pisaroita voi muodostua ilman sadettakin: varsinkin kostealla tai sumuisella säällä haihtumista ei tapahdu, jolloin osa kasvin maasta imemästä vedestä pisaroi ulos lehtihampaiden pienten vesirakojen kautta. Keskiajalla alkemistit arvelivat, että neste saattaisi olla kaivattu quinta essentia, viides elementti, itse elämänvoima, joka parantaisi sairauksia, soisi ikuisen nuoruuden ja muuttaisi raudan kullaksi. Poimulehtien tieteellinen sukunimi Alchemilla muistuttaa yhä alkemisteista ja heidän haaveistaan ja turhista ponnisteluistaan.

Peltopoimulehti (Peltopoimukki)

Alchemilla arvensis (Aphanes arvensis)

Peltopoimulehti eli peltopoimukki on Suomessa lastauspaikoilla ja satamissa harvinainen tulokaslaji. Monissa teoksissa sitä pidetään poimulehtien sukuun kuuluvana, mutta joissakin teoksissa se on kuvattuna Aphanes -sukuun (poimukit) kuuluvaksi lajiksi. Peltopoimulehti on pieni, yksivuotinen ja karvainen. (”Oikeat” poimulehdet ovat monivuotisia.) Lehtihangoissa olevien kukkien rakenne on poimulehtiä muistuttava. Lehdet ovat 3-osaisia ja korvakkeellisia, liuskat ja korvakkeet ovat pyöreähampaisia.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Daggkåpor

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art