Syötävyys

** – hyvä ruokasieni

Näköislajit

muut keltahaarakaslajit, kurttusieni (viimeiset kuvat)

Itiöemä

Pallomainen, halkaisijaltaan 10-30 cm, okrankeltainen-vanhempana likaisenkeltainen, tiheästi pystysuuntaisesti haarova, täysikasvuisena suurimmillaan usean kilon painoinen.

Jalka

Jykevä, lapsen ranteen paksuinen, muuta sientä vaaleampi, paljastuu vasta kun itiöemä poimitaan maasta.

Malto

Valkoista tai vaaleanharmaata, napakan kiinteää.

Itiöpölyn väri

Okrankeltainen.

Maku

Mieto, vanhempana heikosti karvas.

Haju

Heikko.

Kasvupaikka

Hiekkapohjaiset ja karut mäntyvaltaiset kangasmetsät, joskus myös kuusivaltaisissa metsissä. Ainakin männyn, todennäköisesti myös kuusen juurisieni. Hemi-, etelä- ja keskiboreaalinen vyöhyke.

Satoaika

Heinäkuun loppu–syyskuu.

Säilöntä

Kuivaus, pakastus.

Tuhtihaarakas on keltahaarakkaista suurimmaksi kasvava varttuneiden havumetsien sieni. Valtaosa löydöistä on Etelä- ja Keski-Suomesta, Lapista on ilmoitettu yksi havainto. Tuhtihaarakkaasta ei ole kovin montaa kirjattua havaintoa, mutta laji on kuvattu tieteelle vasta 2010-luvulla ja se on varmasti yleisempi kuin havaintoaineisto antaa ymmärtää, vaikka yleinen joka metsän laji se ei missään tapauksessa ole.

Tuhtihaarakas voi kasvaa muutaman itiöemän ryhmänä, komeimmillaan puolenkymmentä jalkapallon kokoista sientä on laajassa kaaressa. Aiemmin haarakkaiden syötävyyssääntönä pidettiin tuoremakua. Jos sieni oli mieto, se sopi ruuaksi. Karvaan makuisia ei kannattanut poimia. Ruuaksi käytettävät sienet on kuitenkin syytä tuntea lajilleen, minkä vuoksi edellä mainittua sääntöä ei voi suositella sellaisenaan noudatettavan. Tuhtihaarakas on kuitenkin mahdollista oppia tuntemaan lajilleen, nuorena se on mieto ja sen syömisestä on hyviä kokemuksia, joten lajin varmasti opittua sitä voi kokeilla ruokasienenä. Parhaita osia ovat haarojen latvat. Jalka ja haarakkaan kiinteä yhtenäinen sisämalto ovat puisevia. Sienen itiöemät ovat hitaasti kasvavia ja pitkäikäisiä (jopa useita viikkoja), ja suurikokoiset, iäkkäät itiöemät ovat jo hieman karvaan makuisia.

Useat keltahaarakkaiden suvun lajit (Ramaria spp.) ovat vaikeita erottaa ulkonäön perusteella toisistaan. Suvun taksonominen tutkimus on vielä kesken, joten kaikkia lajeja ei ole kuvattu vielä tieteelle ja monissa määritysoppaissa voi olla nykykäsityksistä poikkeavaa tietoa.

Tuhtihaarakas on kuitenkin moniin muihin keltahaarakaslajeihin verrattuna selvästi suurempi, tiheästi ja tiiviisti haarova pallomainen möykky, jonka jykevä jalka paljastuu vasta, kun sienen poimii maasta. Eniten tuhtihaarakasta muistuttaa suvun nimilaji keltahaarakas (R. eosanguinea), joka on pienempi ja jonka jalka on hennompi. Tuhtihaarakkaan jalka on itiöemän alla oleva kymmenisen senttiä pitkä lapsen ranteen paksuinen tappi, josta jää reikä kangashumukseen. Muut keltahaarakkaat ovat hennompia ja monet löyhemmin haarovia. Usein pelätään sekoitettavan keltahaarakkaat samaan sukuun kuuluvaan kavalahaarakkaaseen (R. formosa), jota kuitenkaan toistaiseksi ei ole Suomesta löytynyt lainkaan. Lähimmät esiintymät ovat nykytiedon valossa Etelä-Norjassa ja Tanskassa. Mahdotonta sen löytyminen Suomesta ei tietenkään ole. Tuhtihaarakkaasta se eroaa punertavankeltaisen värinsä ja jo tyvestä ohuiksi haaroiksi haaroittumisen sekä huomattavasti pienemmän kokonsa vuoksi.

Kurttusieni

Sparassis crispa

Myös aivan eri heimoon (Sparassidaceae) kuuluvaa kurttusientä on erehdytty luulemaan tuhtihaarakkaaksi. Pikemminkin on luultu, että on löydetty ruokasienenä herkullinen ja haluttu harvinaisehko kurttusieni, joka sitten osoittautuu tuhtihaarakkaaksi. Jopa sanomalehtiin on päässyt artikkeleja kurttusienilöydöistä, jotka jo kuvan perusteella ovat selvästi tuhtihaarakkaita. Tässä tilanteessa kuitenkaan erehdys ei ole vaarallinen, jos sientä on ehditty syödä, koska tuhtihaarakaskin on kelpo ruokasieni.

Taxonomi

Ordning

Familj

Släkte

Art