Kasvumuoto
1-vuotinen ruoho.
Korkeus
20–80 cm. Varsi haarova, nivelkohdista turvonnut, 4-särmäinen, tyveltä, nivelkohdista ja särmistä usein sinipunainen, pääasiassa särmiä myöten karheakarvainen, nystykarvaton.
Kukka
Teriö vastakohtainen, vaaleankeltainen, harvoin valkoinen tai punertava, 20–35 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen (noin 2 kertaa verhiön pituinen), karvainen. Ylähuuli kupera; alahuuli 3-liuskainen, keskiliuska sinipunainen, tyvellä 2 nystyä. Verhiö kellomainen, 5-liuskainen, liuskat jäykkiä, otakärkisiä. Heteitä 4, joista 2 lyhyttä ja 2 pitkää. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto alaosasta pitkä-, yläosasta tiheävälinen, lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama tähkämäinen ryhmä varren ja haarojen päissä.
Lehdet
Vastakkain, ruodillisia. Lapa puikea, teräväkärkinen, sulkasuoninen, pinnanmyötäisesti karvainen, laidasta isohampainen. Kukinnon tukilehdet varsilehtien kaltaisia.
Hedelmä
4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset soikeita, litteitä, lähes sileitä, ruskeita.
Kasvupaikka
Viljelykset, joutomaat, puutarhat, maakasat, metsänreunat, tienvarret.
Kukinta
Heinä–syyskuu.

Kirjopillike on Suomessa tavattavista pillikkeistä ehdottomasti komein. Sen kukat ovat pohjoisen luontomme hillittyjen valkoisten, keltaisten ja sinipunaisten sävyjen joukossa eksoottisesti vaaleankeltaisen ja tummanvioletin kirjavat. Pillikkeiden suomenkielinen nimi viittaa pitkän teriön torven pillimäiseen muotoon. Kirjopillike valikoi kukan muodolla pölyttäjikseen vain pitkäkielisiä kimalaisia tai mehiläisiä, jotka yltävät kukan pohjalle erittyvään runsaaseen meteen. Ennen vanhaan myös jokainen lapsi tunsi kirjopillikkeen kasvina, jonka irti nyppäistystä teriöstä saattoi imaista makean mesitipan.

Kirjopillike on meillä Suomessa muinaistulokas. Useimpien sukulaistensa tavoin se on levinnyt meille ihmisen mukana muualta Euroopasta. Se viihtyy hyvin ihmisen seurassa, eikä ole oikeastaan koskaan kotiutunut luonnontilaisen kasvillisuuden joukkoon. Se suosii ravinteikkaita, mieluiten typpipitoisia kasvupaikkoja, joissa reheväkasvuiset yksilöt voivat tuottaa sadoittain siemeniä. Kirjopillike pystyy muiden pillikkeiden tavoin sinkauttamaan siemenensä lyhyen matkan päähän ympäristöön, kun verhiö kuivuessaan painuu äkillisesti kasaan ja puristaa siemenet ulos. Paljon tehokkaampana leviämiskeinona toimii piikikäs verhiö, joka tarttuu ihmisten vaatteisiin tai eläinten karvoihin. Piikikkyyden toinen tehtävä on suojata kasvia kasvinsyöjiltä – tai uutterilta kasvimaan kitkijöiltä. Pisteliäisyytensä takia kirjopillike on tunnettu kansan suussa myös erikoisella nimellä karraporri tai korrapörri – nimitys on väännös ruotsinkielisestä takiaisen nimestä kardborre.

Hampdån

Taxonomi

Ordning

Familj

Släkte

Art