Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

30–60 cm, varsi haaroittuva, lähes kalju, tyviosa puutunut.
Kukka

Teriö säteittäinen, rikinkeltainen, halkaisijaltaan 1,5–3 cm; terälehtiä 4, verholehtiä 4. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu. Kukkaperät noin 2 cm. Kukat tuoksuvia.
Lehdet

Varrella kierteisesti. Parijakoisia, liuskat kapean tasasoukkia, päätöliuska muita pitempi, laita sileä–loivasti mutkainen. Murskattuna tuoksuvia.
Hedelmä

Monisiemeninen, 3–5 cm pitkä litu, jossa selkeä keskisuoni ja tyvessä lyhyt, siemenetön osa. Siemenet 2 rivissä. Lituperä 10–35 mm. Lidut melkein pystyssä.
Kasvupaikka

Painolastipaikat, merenrannat, myllyt, joutomaat, kaatopaikat, harvoin sisämaassa.
Kukinta

Kesä–syyskuu.

Hietasinappien suvun alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Välimeren maista Keski-Eurooppaan, Krimille ja Kaakkois-Venäjälle sekä Intiaan. Suomen luonnossa hietasinapit ovat ihmisen mukana levinneitä tulokkaita. Kotiseuduillaan läntisen Välimeren maissa isohietasinappi on tottunut kuivaan, hiekkaiseen ja runsaasti kivennäissuoloja sisältävään kasvualustaan, joten se pystyy kasvamaan ongelmitta Itämeren rannoillakin. Tärkeämpi syy rantakasvupaikkoihin on kuitenkin leviämishistoriallinen: lajin siemeniä on saapunut meille purjealusten painolastina käytetyn hiekan seassa. Purjelaivaliikenteen loputtua meikäläiset esiintymät jäivät elämään oman onnensa nojassa.

Isohietasinapin tieteellinen lajinimi tenuifolia kuvaa hyvin sen lehtiä; tenuis tarkoittaa kapeaa ja folium lehteä. Isohietasinapin lisäksi Suomessa tavataan myös sen lähisukulaista, pikkuhietasinappia (Diplotaxis muralis). Yksivuotisen pikkuhietasinapin säilyminen luonnossamme on täysin siementuotannon varassa, mutta käytännössä kaikki 1900-luvun puolelta tehdyt havainnot osoittavat kasvin pystyneen kypsyttämään siemenensä kesämme aikana. Pitkäaikaisia esiintymiä on ollut esimerkiksi Porin Reposaaressa ja Hankoniemen Lappohjassa. Lajista on tehty havaintoja vielä aivan viime vuosinakin, mutta nämä saattavat olla myös uusia tulokkaita, eikä purjelaivakauden pikkuhietasinappikanta ole voimissaan enää missään. Vanhojen painolastipaikkojen lajiston tarkkailu saattaa kuitenkin tuottaa mukavia yllätyksiä. Pikkuhietasinapin lehdet ovat tyviruusukkeena eivätkä pitkin vartta kuten isohietasinapilla.

Sekä iso- että pikkuhietasinappia kutsutaan meillä myös villirucolaksi. Se oikea rucola on Eruca vesicaria eli sinappikaali. Hietasinapit erottaa sinappikaalista ja kaaleista (Brassica) litujen perusteella: hietasinappien siemenet ovat kahdessa rivissä, mihin viittaa suvun tieteellinen nimikin: diplus, ’tupla’ ja taxis, ’rivi’. Sinappikaaliin ja sinappeihin (Sinapis) verrattuna eroja on lisääkin: lidunpuoliskot ovat yksisuonisia ja lidun nokka lyhyehkö.

Taxonomi

Ordning

Familj

Tribus

Släkte

Art