Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

2–20 cm. Varsi haaraton, niukka–tiheäkarvainen. Rönsyllinen, mattomaisia kasvustoja muodostava.
Kukka

Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä), hedekasvit hyvin harvinaisia. Kukat muodostavat kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat, kehräkukat valkoisia, torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut limittäin, tyvi vihertävä, karvainen, kärki kalvomainen, usein risalaitainen, suikea ja suippokärkinen (emiversot) tai soikean kielimäinen ja pyöreähkökärkinen (hedeversot), vihertävä–tummanruskea. Mykeröitä 3–7 tiiviin sykerömäisenä tai suppean huiskilomaisena ryhmänä, mykeröperät tav. lyhyet, joskus pitkät.
Lehdet

Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Ruusukelehtien lapa kapeahkon vastapuikea, suippo- ja otakärkinen, kalju–tiheäkarvainen. Varsilehtiä 5–11, lapa kapeansuikea, ylemmissä pitkähköotainen.
Hedelmä

Pähkylä, jonka päässä hapsihaivenia.
Kasvupaikka

Tunturipaljakassa kankaat, niityt, pahdat, törmät, lohkareikot, lumenviipymät. Kalkinsuosija.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Tuntureiden ankarissa oloissa monet kukkakasvit turvautuvat poikkeuksellisiin ratkaisuihin turvatakseen suvun jatkumisen. Tunturikissankäpälä pystyy tuottamaan hedelmiä ilman hedelmöitystä: ilmiö tunnetaan apomiksiana ja sitä esiintyy eräillä muillakin mykerökukkaisilla ja myös muissa kukkakasviheimoissa. Lisääntymistavasta johtuen jälkeläiset ovat emokasviensa tarkkoja kopioita lukuun ottamatta satunnaisia mutaatioita, jotka nekin säilyvät uusissa sukupolvissa. Tuloksena on joukko itsenäisiä, erillisiä linjoja: tunturikissankäpälä on ryhmälaji (tunturikissankäpäläryhmä, Antennaria alpina -ryhmä), jonka muuntelun ääripäät, kauttaaltaan tiheäkarvainen, silmälläpidettäväksi luokiteltu harmaakissankäpälä (A. canescens) ja lähes karvaton, mutta nystykarvainen, erittäin uhanalaiseksi luokiteltu kaljukissankäpälä (A. porsildii) on erotettu omiksi lajeikseen. Nykyisin myös ruijankissankäpälä (A. nordhageniana) sisällytetään tunturikissankäpäläryhmään. Varsinaiseksi tunturikissankäpäläksi jäävät muodot, joilla lehdet ovat päältä jokseenkin kaljut, alta karvaiset.

Koska apomiktisesti lisääntyvän ja kaksikotisen tunturikissankäpälän jälkeläiset ovat täysin emoyksilöidensä kaltaisia, ei emikasvin siemenistä voi tietenkään itää hedekasveja. Tarpeettomat koiraskasvit ovatkin karsiutuneet aikojen kuluessa vähiin ja tunturikissankäpäläpopulaatiot ovat hyvin akkavaltaisia. Hedeyksilöitä eli suvullisesti lisääntyviä tunturikissankäpäliä tunnetaan vain muutamin paikoin. Suomessakin kasvaa pääasiassa emiyksilöitä, mutta ainakin Kilpisjärvellä voisi löytää myös satunnaisia hedekasveja. Tunturikissankäpäläryhmän lajit ovat meillä yleisimmillään nimenomaan Käsivarren suurtuntureilla. Inarin Lapista tunnetaan kaksi tunturikissankäpälän kasvupaikkaa Utsjoen luoteisosista. Eteläisin, hyvin erillinen esiintymä on Kittilässä, Pokan Matala-Aittolompolossa. Harmaakissankäpälä esiintyy yleisenä vain Käsivarren suurtuntureilla, Inarin Lapissa se on hyvin harvinainen. Eteläisin esiintymä on Pallastuntureilla. Kaljukissankäpälä kasvaa vain kahdeksalla suurtunturilla Käsivarren Lapissa ja on sielläkin hyvin harvinainen: kullakin paikalla kasvaa vain muutamia, korkeintaan kymmeniä yksilöitä ja nekin usein harvakseltaan. Tarkasta lajista riippumatta tunturikissankäpälä on tunturikasvi, joka vain paikoin Lapin jokivarsien hiekkaisilla törmillä voi kasvaa puuttoman paljakan ulkopuolella. Koko Suomessa, myös tuntureiden luonnossa yleisen ahokissankäpälän (A. dioica) voi erottaa tunturikäpälästä tarkastelemalla mykerön ulkopinnan kehtosuomujen kärkiä: ahokissankäpällä ne ovat vaaleita, tunturikissankäpälällä tummia.

Fjällkattfot

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art