Alalajit
Kaakonpystyhanhikki (ssp. pilosa)
Rikkipystyhanhikki (ssp. recta, synonyymi ssp. sulphurea)
Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho.
Korkeus
30–60 cm. Varsi pysty, tanakka, yläosasta haarainen, tiheäkarvainen, yläosasta myös nystykarvainen.
Kukka
Teriö säteittäinen, keltainen–lähes valkoinen, n. 1,5–2,5 cm leveä; terälehtiä 5, tav. matalaan lovipäisiä, 6–12 mm pitkiä, hieman verhiötä pitempiä. Verhiö 5-liuskainen; ulkoverhiöllinen. Heteitä 30. Emiö erilehtinen, emejä paljon. Kukinto runsaskukkainen huiskilo.
Lehdet
Kierteisesti, tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen, alimmissa lehdissä 5–7-lehdykkäinen, ylemmissä 3-lehdykkäinen. Lehdykät suikeita–miltei tasasoukkia, tyveen asti hammaslaitaisia, laidoilta ja alta harvakarvaisia, vihreitä. Korvakkeet ehyet–liuskaiset. Ei kukattomia lehtiruusukkeita.
Hedelmä
Pyöreähkö, vaaleanruskea, sileä, himmeä pähkylä, joita useita yhdessä.
Kasvupaikka
Pellot, kedot, pientareet, tienvarret, joutomaat, satamat, lastauspaikat.
Kukinta
Kesä–elokuu.

Suomen kasvisto ei ole vakaa ja pysyvä, vaan päinvastoin jatkuvassa muutoksessa. Viime jääkautta seuranneiden kymmenentuhannen vuoden aikana kasvillisuutemme on kehittynyt aromaisesta tundrakasvillisuudesta lämpökauden lehtipuuvaltaisten metsien kautta nykyiseksi havumetsien ja soiden hallitsemaksi maisemaksi. Kaikkein nopeimmat ja rajuimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtuneet viimeisen puolen vuosisadan aikana ihmisen toimesta.

Ihminen on toiminnallaan ajanut monet luonnonkasvit ahtaalle, toisaalta ihmistoiminnan kylkiäisenä Suomeen myös tulee jatkuvasti uusia kasveja. Jotkin niistä pystyvät myös kotiutumaan meille, useimmiten tosin vain ihmisen muokkaamille paikoille. Tulokaskasvi ei ole mikään poikkeus Suomen kasvistossa: maamme noin 1400 vakinaisen putkilokasvilajin joukosta liki puolet on tullut ihmisen mukana, monet tosin jo satoja tai tuhansia vuosia sitten.

Pystyhanhikki oli 1940-luvun loppuun asti luonnossamme hyvin harvinainen satunnaiskasvi, mutta sen jälkeen se yleistyi syystä tai toisesta lyhyessä ajassa. Pohjoisimmat löytöpaikat ovat Kuopion tasalla, mutta havainnot painottuvat maamme lounaiseen osaan. Lisäksi pystyhanhikki on paikoin osoittautunut selviä merkkejä vakiintumisesta, säilymällä useita vuosia samalla paikalla. Osittain pystyhanhikkihavaintojen määrän nopea kasvu selittynee kasvitieteellisen tutkimuksen tehostumisella, mutta kokonaisuudessaan ilmiötä on vaikea selittää. Laji lienee tullut meikäläisille kasvupaikoilleen kylvösiemenen epäpuhtautena, ennen muuta apilansiemenen mukana. Meikäläiset pystyhanhikit ovat kulkeutuneet ennen muuta Keski-Euroopasta, osin myös Venäjältä. Pystyhanhikki on varsin huomiota herättävä kasvi: tanakka varsi saattaa olla lähes metrin korkuinen ja kukat hanhikeistamme suurimpia. Ei ihme, että lajia on viljelty koristekasvinakin.

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art