Kasvumuoto

2-vuotinen ruoho.
Korkeus

10–30 cm. Varsi haaraton–haarova, nivelvälejä 3–8, kalju.
Kukka

Teriö ratasmainen, punavioletti, 14–18 mm pitkä, yhdislehtinen, 5-liuskainen (harvoin 4-liuskainen), väljänieluinen; nielun suulla ripsiliuskojen muodostama lisäteriö. Verhiö 5-liuskainen, liuskat samankokoisia, kapeita. Heteitä 5, ponnet teriöntorven suojassa. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto huiskilo.
Lehdet

Tyviruusukkeena (usein kukinta-aikaan kuihtuneet) ja varrella vastakkain, ruodittomia. Lapa ehytlaitainen, silposuoninen, ruusukelehdillä vastapuikea, tylppäkärkinen, varsilehdillä kapeanpuikea–suikea, tylppä–suippokärkinen.
Hedelmä

2-lokeroinen kota.
Kasvupaikka

Niityt, kedot, laitumet, tienvarret.
Kukinta

Heinä–syyskuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen.

Katkerot sisältävät karvasaineita, jotka nykyisin tunnettaneen parhaiten niin ikään katkeroiksi kutsuttujen alkoholijuomien maunantajina. Horkkakatkeron nimi viittaa kasvin entisaikaiseen rohdoskäyttöön horkkaa eli malariaa vastaan. Nyky-Suomesta malaria on hävinnyt, mutta eipä horkkakatkeronkaan tilanne ole paljon sen parempi.

Horkkakatkeron levinneisyys Suomessa on kaksijakoinen: sitä on – tai ainakin on ollut – toisaalta lounaassa, toisaalta idässä ja pohjoisessa. Useimpien katkeroittemme tapaan myös horkkakatkeron katkera kohtalo on ollut harvinaistua suuresti viime vuosikymmenien aikana. Lajin alkuperäisiä kasvupaikkoja ovat mahdollisesti paahteiset kalkkikalliokedot, jossa kuivuus pitää yllä lajin vaatimaa aukkoista kasvipeitettä. Matala kasvillisuus ja paljaat maalaikut ovat olleet kasville olennaisen tärkeitä myös laidunniityillä ja muilla kulttuurikasvupaikoilla. Laji hyötyi erityisesti karjankäynnistä: nimensä mukaisesti pahanmakuisena karja jätti sen useimmiten rauhaan.

Perinteisen maatalouden loppumista seurannut niittyjen umpeenkasvu ja metsittäminen ovat haukanneet horkkakatkeron kasvupaikoista leijonanosan. Kaksivuotinen kasvi muodostaa ensimmäisenä vuotenaan maanmyötäisen lehtiruusukkeen, jolle ei korkeassa ja tuuheassa kasvillisuudessa ole tilaa eikä valoa, vaikka siemenet onnistuisivatkin itämään. Harvojen jäljelle jääneiden esiintymien säilyttäminen edellyttää aktiivista maisemanhoitoa perinteisillä menetelmillä. Paikoin horkkakatkero on sentään levinnyt metsittyviltä kedoilta matalakasvuisille tienpientareille.

Horkkakatkerosta erotetaan kaksi kausimuunnosta: varhaisempi, kesä–heinäkuussa kukkiva kesähorkkakatkero (var. lingulata), jonka varrella on 3–5 pitkää nivelväliä ja varsilehdet tylppiä; myöhäisempi, elo–syyskuussa kukkivan syyshorkkakatkero (var. amarella), jonka varrella on 5–8 lyhyehköä nivelväliä ja varsilehdet suippoja. Horkkakatkeron teriö ja verhiö ovat (yleensä) viisiliuskaisia, lähisukuisella ketokatkerolla (G. campestris) neliliuskaisia. Ketokatkeron teriöt ovat sinisempiä ja verhiön liuskat ovat leveämpiä. Lajit saattavat risteytyä yhteisillä kasvupaikoilla.

Taxonomi

Ordning

Familj

Tribus

Släkte

Art