Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

5–30 cm. Varsi haaraton, lähes kalju, punainen. Rönsyllinen, mattomaisia kasvustoja muodostava.
Kukka

Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä), emikasvit hedekasveja yleisempiä. Kukat muodostavat kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat valkoisia tai vaaleanpunaisia, torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut limittäin, tyvi tav. vihertävänruskea, kalju–niukkakarvainen, kärki kalvomainen, joko kielimäinen, suipohkokärkinen ja valkoinen–vaaleanpunainen (emiversot) tai soikea, pyöreäkärkinen ja valkoinen, kellanruskeatäpläinen (hedeversot). Mykeröitä 1–3 tiiviin sykerömäisenä ryhmänä, mykeröperät lyhyet ja nystykarvaiset.
Lehdet

Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti. Ruusukelehtien lapa vastapuikea, suipohkokärkinen, kalju, päältä vihreä, alta etenkin tyveltä punainen. Varsilehtiä 4–6, lapa kapeansuikea, alta punavioletti, ylimmät kalvokärkisiä.
Hedelmä

Pähkylä, jonka kärjessä hapsihaivenia.
Kasvupaikka

Tunturipaljakalla kankaat, sorarinteet ja vuotomaat.
Kukinta

Heinä–elokuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen.

Tunturikissankäpäläryhmään (Antennaria alpina -ryhmä) kuuluva ruijankissankäpälä on kansainvälinen harvinaisuus, Pohjois-Suomelle ja -Norjalle kotoperäinen laji, jota ei siis tavata missään muualla maailmassa. Meikäläiset esiintymät liittyvät lajin muutamiin muihin kasvupaikkoihin valtakunnanrajan takana Finnmarkissa. Ruijankissankäpälä kasvaa hyvin harvinaisena paljakan tunturikankailla, vuotomailla ja soraikoilla. Pian sen jälkeen kun kasvi oli kuvattu Norjan puolelta tieteelle uutena lajina, se löydettiin myös Suomesta Kovddoskaisilta, korkeimmalta kokonaan maamme rajojen sisällä kohoavalta tunturilta. Laji kasvaa myös Suomen ja Norjan rajalla kohoavan Haltitunturin, Suomen korkeimman huipun, tuntumassa. Utsjoella on vielä yksi esiintymä Kistusskaidilla, Paistuntureilla. Kaikki esiintymät ovat syrjässä yleisiltä kulkureiteiltä, joten ruijankissankäpälää ei moni innokaskaan kasviharrastaja ole päässyt näkemään. Samalla syrjäisyys suojaa pieniä populaatioita myös ihmistoiminnalta: kasvi saattaisi hävitä luonnostamme jo muutaman satunnaisen mönkijän yliajon myötä. Ruijankissankäpälä on koko maapallon mittakaavassa uhanalainen laji, jonka säilyttämisestä meillä suomalaisilla on erityisvastuu.

Ruijankissankäpälä on muiden sukunsa lajien tapaan kaksikotinen, mutta lisääntyy muiden tunturin kissankäpälien tapaan ilman hedelmöitystä, apomiktisesti. Kissankäpälien tunnistamisessa tärkeä tuntomerkki on mykerön ulkopinnan suomumaisten lehtien kärkiosan väritys. Ruijankissankäpälän kehtosuomut ovat pyöreähkökärkiset ja vaaleat kuten samoilla seuduilla kasvavalla ja koko Suomessa yleisellä ahokissankäpälällä (A. dioica). Ahokissankäpälän kehtosuomujen tyviosa on kuitenkin karvainen, ruijankissankäpälällä kalju. Sama vähäkarvaisuus luonnehtii muutenkin ruijankissankäpälää: ahokissankäpälän lehdet ovat alta tiheään huopakarvaiset, mutta ruijankissankäpälä on lähes kalju. Tunturikissankäpälän (A. alpina) erottaa tummakärkisistä kehtosuomuista. Molempien lehdet ovat yleensä karvaiset.

Kaljukissankäpälä

Antennaria porsildii

Myös kaljukissankäpälä kuuluu tuntuturikissankäpälä –ryhmään. Muut ryhmään kuuluvat lajit ovat tunturi- (A. alpina), harmaa- (A. canescens) ja ruijankissankäpälä (A. nordhageniana). Nimestä voisi päätellä, että kaljukissankäpälä on karvaton. Aivan karvaton se ei kuitenkaan yleensä ole – vähäiset karvat, jotka sijaitsevat varren yläosassa, ovat nystykarvoja. Ruijankissankäpälän tapaan kaljukissankäpälä on luokiteltu erittäin uhnalaiseksi.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Gaissakattfot

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art