Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakoton, sipuli munanmuotoinen.
Korkeus
25–100 cm. Varsi liereä, ylin lehti usein varren puolivälin yläpuolella. Sipulintuoksuinen.
Kukka
Kehä kellomainen, vaaleanpunainen–vihertävä (harvoin valkoinen), 2,5–4,5 mm pitkä, kehälehtiä 6. Heteitä 6, kehän pituisia tai ulkonevia. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto tiheä latvasarja, kukkaperät melko pitkiä (5–30 mm). Kukkien seassa muutamia–useita kellanruskeita, soikeita itusilmuja, joskus kukat puuttuvat. Kukinnon alla 1 leveä, kalvomainen suojuslehti, ympäröi kukintoa nuppuvaiheessa.
Lehdet
Lehtiä 2–4, ruodittomia, varhain lakastuvia, tyvet tuppimaisia. Lapa tasasoukka, puoliliereä–hiukan kouruinen, ehytlaitainen, silposuoninen.
Hedelmä
Kota, siemeniä kehittyy harvoin.
Kasvupaikka
Mäenrinteet, kalliot, kedot, niityt, laitumet, tienvarret.
Kukinta
Heinä–elokuu.

Hietalaukka ei ole levinnyt meille omin avuin, vaan entisaikojen merenkulkijat ovat kotiuttaneet sen mausteyrtiksi laivareittiensä varrelle. Vielä nykyisinkin lajin levinneisyysalue vastaa hyvin Tukholman ja Pietarin välillä kulkenutta Idäntietä, sillä kasvi ei ole omin avuin levinnyt kauas istutuspaikoiltaan. Hietalaukka lisääntyy pääasiassa itusilmuista ja sivusipuleista, siemeniä ei yleensä synny ja joskus kukat saattavat jopa puuttua tyystin.

Varmimmin hietalaukan tapaa Ahvenanmaalta, Manner-Suomesta tunnetaan vain kourallinen kasvupaikkoja. Näillä alueensa koillisilla äärillä, esimerkiksi Päijät-Hämeessä, esiintymät sijaitsevat monesti rautakauden asuinpaikkojen tuntumassa ja mantereella kasvi saattaa osoittaa muinaissuomalaisten asuinsijoja – Ahvenanmaalla se näyttää olevan nuorempi tulokas, joka ei erityisemmin keskity edes keskiaikaisen asutuksen piiriin.

Hietalaukan kasvupaikoilla saattaa kohdata myös hietalaukkaa muistuttavan nurmilaukan (A. oleraceum), jota Ahvenanmaan lisäksi kasvaa Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Hämeessä ja Kymenlaaksossa saakka. Helpoimmin lajit voi erottaa kukinnon tukilehdistä: hietalaukalla on yksi huppumainen tukilehti, nurmilaukalla kaksi kapeaa, pitkää ja eripituista tukilehteä. Erehtymisestä ei ole suurta vaaraa, molemmat lajit ovat syötäviä, eivät ehkä villiyrttiharrastajien piirissä kuitenkaan yhtä suosittuja kuin käärmeen-, karhun- ja ruoholaukka.

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art