Kasvumuoto
2-vuotinen ruoho.
Korkeus
50–180 cm (korkein kuvaamamme noin 300 cm). Varsi haarova, leveälti siipipalteinen, piikikäs, seittikarvainen, harmahtava. Piikit enintään 2,5 mm, hennohkoja.
Kukka
Kukat muodostavat 1,5–2,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat purppuranpunaisia, torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto puolipallomainen, kehtosuomut limittäin monena rivinä, tasasoukan suikeita, piikkikärkisiä. Mykeröperät piikittömiä, tiheäkarvaisia. Mykeröt 3–5 mykerön tiheinä ryhminä.
Lehdet
Kierteisesti, alimmat lyhytruotisia, ylemmät ruodittomia, ruotien reunat siipipalteisia. Lapa soikea, pariliuskainen (joskus vain hammaslaitainen), reunoilta piikikäs, alta tav. valkokarvainen, päältä harvakarvainen.
Hedelmä
Liereähkö, hieman litistynyt, kalju, sileä, kiiltävä, kellanruskea, 3–4 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä 8–12 mm pitkiä hapsihaivenia.
Kasvupaikka
Pihat, pellot, laitumet, avohakkuut, ratapihat, pientareet, maakasat, joutomaat, linnoitus- ja kasarmialueet, asumusten tienoot. Typensuosija.
Kukinta
Heinä–syyskuu.

Kyläkarhiainen kasvaa lähes koko Suomessa, mutta on yleisin toisaalta Etelä-Suomen taajamissa, toisaalta Etelä-Lapin ja Kuusamon viljelymailla. Suomen etelä- ja lounaisosiin se on kotiutunut etelän suunnalta jo ammoisina aikoina ihmisen mukana asutuskeskusten seinustoille ja pientareille. Pohjoisen kyliin kyläkarhiainen on tullut Vienanmeren suunnalta vasta 1700–1800-luvulla viljansiemenen matkassa ja päätynyt sitä kautta pelloille rikkaruohoksi. Nykyisin sitä ei juuri pelloilla näe, mutta maatalouden pihapiireissä se on yhä tavallinen. Erityisen mieltynyt kyläkarhiainen on typpipitoiseen alustaan, joita on eniten joutomailla, seinustoilla ja puutarhoissa. Kookkaana ja piikkisenä kyläkarhiainen ei yleensä saa kasvaa rauhassa ihmisen tontilla. Rikkaruohoina kohdellut ohdakkeet ja karhiaiset ovat kuitenkin mainioita mesikasveja ja kasvamaan jätettynä houkuttelevat esimerkiksi perhosia mykeröihinsä. Karhiaisten siemenet ovat myös lintujen, etenkin tiklien suosimaa talviravintoa – tiklin tieteellinen nimi Carduelis viittaa juuri karhiaisiin.

Karhiaiset muistuttavat paljon ohdakkeita ja kansan suussa molempia on kutsuttu yksinkertaisesti ohdakkeiksi. Muita yhteisiä nimityksiä ovat olleet karhike, karriainen, pisteliäinen ja piikkiäinen. Karhiaisten varsi on yleensä voimakkaasti siipipalteinen, ohdakkeista vain piikkiohdakkeella (Cirsium vulgare) on siipipalteinen varsi. Kyläkarhiainen on kuitenkin tiheämmän karvoituksensa takia selvästi harmahtavampi ja sen piikit ovat hennohkoja piikkiohdakkeen vankkoihin piikkeihin verrattuna. Ohdakkeista karhiaiset erottaa myös pähkylöiden lenninhaivenista, jotka ovat haarattomia tai enintään väkäsellisiä hapsihaivenia, ohdakkeilla voimakkaasti haaroittuneita sulkahaivenia. Myös harvinaiseen lähisukulaiseensa piikkikarhiaiseen (Carduus acanthoides) verrattuna kyläkarhiaisen piikit ovat aika kesyjä, ohuita ja lyhyitä: lehden voi esimerkiksi ottaa käteen sen juurikaan pistämättä. Kehtosuomutkin ovat pehmeäkärkisiä, kun ne piikkikarhiaisella ovat piikkisiä. Myös piikkikarhiaisen olemus on puhtaamman vihreä, kyläkarhiaisen harmahtava.

Krustistel

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art