Kasvumuoto
1-vuotinen ruoho.
Korkeus
5–15 cm. Varsi tyvestä asti runsaasti haarova, kalju–miltei kalju, sinertävänvihreä.
Kukka
Teriö säteittäinen, hennon vaaleanpunainen (joskus valkoinen), n. 0,5–1 cm leveä; terälehtiä, 5 ehyitä, tummasuonisia. Lisäteriö puuttuu. Verhiö kellomainen, 5-liuskainen, valkojuovainen, ulkoverhiötön. Heteitä 10. Emiö 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto harsu, runsaskukkainen viuhko.
Lehdet
Vastakkain, ruodittomia. Lapa tasasoukka, ehytlaitainen, sinivihreä.
Hedelmä
Kapean munanmuotoinen, 4-liuskaisesti aukeava, verhiötä pidempi kota.
Kasvupaikka
Kedot, joutomaat, pientareet, polut, tienvieret, radanvarret, leikki- ja urheilukentät. Myös koristekasvi.
Kukinta
Heinä–syyskuu.
Uhanalaisuus
Vaarantunut.

Ketoraunikki on Suomessa muinaistulokas, jonka vakinaisen levinneisyyden pohjoisraja kulkee Keski-Suomen paikkeilla. Satunnaislöytöjä tunnetaan kuitenkin Pohjanlahden satamakaupungeista Oulua myöten. Vakiintuneiden ja satunnaisten esiintymien erottaminen on vaikeaa yksivuotisella kasvilla, mutta laji näyttää taantuneen voimakkaasti jo pitkään ja luonnonvaraisen ketoraunikin kohtaaminen on käynyt yhä vaikeammaksi. Lajin alamäki alkoi luultavasti jo 1900-luvun alussa karjatalouden vähenemisen, pihojen asfaltoimisen, hoidettujen nurmikoiden perustamisen ja täydennysrakentamisen myötä. Nimensä mukaisesti ketoraunikki on tyypillinen kulttuuripaikkojen laji, jonka voi löytää yhtä hyvin kuivapohjaiselta kedolta, pellonpientareelta, ratapenkereeltä, soraiselta pihamaalta kuin torikivien välistäkin. Heikkona kilpailijana se vaatii avointa, jopa kasvitonta ympäristöä, mutta kestää toisaalta kovaakin tallausta. Ketoraunikista on olemassa myös koristekasviksi jalostettu muoto (‘amppelliharso’), joka on korkeampi ja kukiltaan punaisempi. Se leviää amppeleista toisinaan kaupunkipihoille, ketomaisille tienvieruksille, polunvarsille ja hiekkakenttien reunoille. Varsinkin Etelä- ja Kaakkois-Suomen vanhoilla kulttuuriseuduilla liikkuva kasviharrastaja voi täydentää kuvaa lajin nykytilanteesta.

Ketoraunikki muistuttaa aika paljon lähisukulaistaan, kangasraunikkia (Gypsophila fastigiata), josta se on erotettavissa punaisempien teriöiden ja mm. pidempien kukkaperien avulla. Koristekasveina viljeltyjä sukulaisiaan, kesä- ja morsiusharsoa (G. elegans ja G. paniculata) ketoraunikki ei juurikaan muistuta. Samanlaisilla kulttuuripaikoilla viihtyvään punasolmukkiin (Spergularia rubra) ketoraunion voi ehkä sekoittaa. Punasolmukin kukat ovat vaalean (sini)punaisia, kasvutapa rento ja lehtien tyvellä on kalvomaiset korvakkeet.

Grusnejlika

Taxonomi

Klass

Ordning

Familj

Släkte

Art