Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakko ohut, suikertava, haarova.
Korkeus
10–50 cm. Varsi haaraton tai tyvestä asti haarova, 4-särmäinen, särmiä myöten karvainen.
Kukka
Teriö vastakohtainen, sinivioletti, 15–25 mm pitkä, yhdislehtinen, 2-huulinen, pitkätorvinen. Teriön ylähuuli kupera, teriöntorvi jyrkästi ylöspäin käyrä. Verhiö kellomainen, 2-huulinen, selkäpuolella selvä kyhmy, nystykarvainen, hedelmäasteella umpinainen. Heteitä 4, joista 2 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukat pareittain tiiviinä, toispuoleisena ryhmänä varren latvassa.
Lehdet
Vastakkain, lyhytruotisia. Lapa puikean suikea–kapean kolmiomainen, pyöreäkärkinen, keihästyvinen, ehytlaitainen–tyveltä harvaan tylppähampainen. Kukkien tukilehdet varsilehtien kaltaisia, kukkia lyhyempiä.
Hedelmä
4-lohkoinen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) kellanruskeita, nystermäisiä.
Kasvupaikka
Rantakivikot, mäenrinteet, purot, ojat, rantametsät, rakkolevävallit, kivikkorannat.
Kukinta
Heinä–elokuu.

Keihäsvuohennokka viihtyy meillä hyvin toisenlaisessa ympäristössä kuin kaikenlaisiin veden vaivaamiin paikkoihin levittäytyvä yleisempi sukulaisensa luhtavuohennokka (S. galericulata). Laji kasvaa usein kuivilla, kalkkipitoisilla rinteillä, kivisillä mäillä ja rannoilla aaltojen kasaamilla levävalleilla. Voimakkaimmin kehittyneet ja komeimmin kukkivat kasvit tapaa usein hyvin aurinkoisilta paikoilta. Lajin levinneisyyden painopiste on Keski- ja Itä-Euroopan suurissa jokilaaksoissa, joissa alkukesä on lämmin ja vähäsateinen. Suomessa lämpöä rakastava keihäsvuohennokka on yleinen vain Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa, harvinaisena sitä kasvaa pitkin Suomenlahden rannikkoa aivan itärajalle saakka. Keihäsvuohennokka on kukkiessaan luhtavuohennokkaa näyttävämpi, koska sen kukkarivit ryhmittyvät varren latvaan toispuoleiseksi rivistöksi. Kukkimattoman tai ohikukkineen keihäsvuohennokan määrittäminen on hankalampaa, mutta ehytlaitaiset, varsinkin varren puolenvälin tienoilla keihästyviset lehdet auttavat yleensä päätymään oikeaan lajinmääritykseen.

Erikoisen vuohennokka -nimen Elias Lönnrot lienee muotoillut ruotsalaisen getnos -nimen pohjalta. Kukan tai ehkä hedelmysten muodossa voi nähdä yhtäläisyyksiä vuohen kalloon. Vuohennokkien nykyinen ruotsinkielinen nimi frossört, ’viluyrtti’, puolestaan kertoo kasvien rohdoskäytöstä: aiemmin vuohennokat olivat varsinkin etelämpänä paljon käytetty, joskin tehoton vilutaudin eli horkan eli malarian lääke.

Isovuohennokka

Scutellaria altissima

Puutarhojen liepeillä voi tavata vuohennokkaa, jonka lehdet ovat ruodilliset ja sahalaitaiset. Kyseessä on koristekasvi, isovuohennokka.

Toppfrossört

Taxonomi

Ordning

Familj

Släkte

Art