Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

10–30 cm. Varsi rento, nivelkohdista juurehtiva, karvainen.
Kukka

Teriö vastakohtainen, vaaleanpunainen, 5–7 mm pitkä, tyveltä yhdislehtinen, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 5-liuskainen, karvainen, lopulta vaaleanharmaa, pullea ja tiheään verkkosuoninen. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto pitkäperäinen, tiheän pallomainen ryhmä.
Lehdet

Kierteisesti, pitkäruotisia, korvakkeellisia. Lapa 3-lehdykkäinen; lehdykät vastapuikeita, lanttokärkisiä, nirhalaitaisia. Korvakkeet kalvomaiset, ruotiin pitkälti yhteenkasvaneet.
Hedelmä

Avautumaton palko, jää verhiön sisään.
Kasvupaikka

Merenrantaniityt, satamat.
Kukinta

Heinä–elokuu.
Uhanalaisuus

Silmälläpidettävä.

Rakkoapila muistuttaa kooltaan ja kasvutavaltaan erehdyttävästi valkoapilaa, mitä nyt kukinnot ovat jonkin verran pienempiä ja teriöt punertavampia. Lajinmääritys helpottuu olennaisesti, jos kasvi on hedelmävaiheessa: pienistä, rakkomaiseksi pullistuneista, toisiaan vasten painuneista verhiöistä koostuva hedelmystö tuo mieleen ennemmin vaikkapa harmahtavan mansikan kuin valkoapilan ruskeaksi kuihtuneiden teriöiden verhoaman hedelmystön. Sekä lajin tieteellinen nimi fragifer, ’mansikkaa kantava’, että kansanomaiset nimet monissa kielissä viittaavat tähän omalaatuiseen piirteeseen. Verhiöt kätkevät sisäänsä kypsyvät palot ja säilyvät pitkälle syyskesään. Kevyet ja ilmavat rakot kulkeutuvat aaltojen ja tuulen mukana tehokkaasti uusille kasvupaikoille.

Yleensä rakkoapilan löytää alavilta merenrantaniityiltä aivan vesirajan tuntumasta. Pelkästään meikäläisiä kasvupaikkoja tarkastelemalle se vaikuttaa selvästi merenrantakasvilta, muttei todellisuudessa ole mikään suolanvaatija. Maamme rajojen ulkopuolella rakkoapila kasvaa sisämaassakin, kunhan maaperässä on riittävästi kivennäissuoloja. Meillä lajin levinneisyys rajoittuu Ahvenanmaalle, missä maaperässä on kalkkia, ja muutamiin etelä- ja länsirannikon satamien ympäristöihin, joissa se kasvaa pääasiassa satunnaisena painolastikasvina.

Tarkkaan katsomalla rakkoapilan erottaa valkoapilasta kyllä kukkivana ja kukattomanakin: sen verhiö on runsaskarvainen, valkoapilan kalju, kukat ovat lyhytperäiset, valkoapilan kukkia pienemmät ja punertavat. Lehdetkin ovat pienemmät ja karvaisemmat.

Kalvasapila

Trifolium ochroleucon

Rakkoapilan lisäksi voi Suomessa havaita muutaman muunkin (lähes) valkokukkaisen apilan, yleisimpänä tietysti valkoapilan. Erittäin harvinainen kalvasapila erottuu valko-, alsike-, rakko- ja mäkiapilasta selkeimmin lehdyköittensä avulla, jotka kalvasapilalla ovat selvästi kapeampia, karvaisempia ja terävämpikärkisiä kuin muilla valkokukkaisilla apiloillamme. Toinen hyvä lajituntomerkki on kukkaperä. Kalvasapilalla kukinto on muihin vaaleakukkaisiin apiloihimme verrattuna melko lyhytperäinen.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Smultronklöver

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art