Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakollinen.
Korkeus

20–50 cm. Varsi pysty, villakarvainen.
Kukka

Teriö vastakohtainen, kellanvalkoinen, myöhemmin ruskettuva, 7–9 mm pitkä, tyveltä yhdislehtinen, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 5-liuskainen, karvainen. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto pitkäperäinen, tiheän pallomainen ryhmä, usein 2 kukintoa yhdessä.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa 3-lehdykkäinen; lehdykät soikeita–suikeita, nirhalaitaisia, alta karvaisia. Korvakkeet ruotiin pitkälti yhteenkasvaneet.
Hedelmä

Avautumaton palko, jää verhiön sisään.
Kasvupaikka

Kuivat niityt, kedot, kalliot, pientareet, satamat.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.
Uhanalaisuus

Vaarantunut. Rauhoitettu Ahvenanmaalla.

Mäkiapilan näkee sopeutuneen elämään kuivilla ja paahteisilla paikoilla: kasvilla on vankka juurakko ja syvälle ulottuva paalujuuri. Maanpäällisten osien kehitys on ilmeisesti kaksivuotinen: ensimmäisenä vuonna kasvi kehittää lehtiruusukkeen ja vasta toisena vuonna ilmaantuvat ensimmäiset kukintoversot. Laji on helpointa havaita sen kukkiessa juhannuksen alla, jolloin valkoiset kukinnot kohoavat yleensä ympäröivää niitty- tai ketokasvillisuutta korkeammalle. Lajin pölyttäjinä toimivat kimalaiset ja mehiläiset. Moniin muihin apiloihin verrattuna mesi on lajin kukissa suhteellisen helposti saatavilla – mäkiapila houkuttanee vastaavasti suurempaa pölyttäjähyönteisten kirjoa ja näin varmistaa siemenaiheittensa hedelmöittymisen.

Mäkiapilan levinneisyys painottuu Suomen lounaisimpaan kolkkaan. Sen esiintyminen keskittyy erityisesti Ahvenanmaalle ja Varsinais-Suomen saaristoon, aivan mantereen edustalle. Muualle maahamme mäkiapila on levinnyt satunnaisesti ilmeisesti liikenteen mukana. Lajin arvellaan levinneen meille aikaisintaan jääkauden jälkeisellä lämpökaudella, jolloin merestä kohoava Ahvenanmaan saaristo saattoi jo tarjota sille kasvupaikkoja. Aivan hyvin on mahdollista, että laji rantautui meille kuitenkin vasta rautakaudella, viikinkien matkassa. Jos ilmasto lämpenee tulevaisuudessa, mäkiapila saattaa hyötyä siitä ja laajentaa levinneisyyttään pohjoisemmas.

Muihin valkokukkaisiin apiloihin mäkiapilaa ei aivan helposti sekoita. Viimeistään sen erottaa karvaisesta verhiöstä; valkoapilalla (T. repens) ja alsikeapilalla (T. hybridum) verhiöt ovat kaljuja.

Backklöver

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art