Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Niukkarönsyinen.
Korkeus
20–35 cm. Varren karvat sivulle–hieman alaviistoon siirottavia.
Kukka
Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä). Teriö säteittäinen, valkoinen, 20–30 mm leveä; terälehtiä 5, jotka 10–12 mm pitkiä. Verhiö 5-liuskainen; ulkoverhiöllinen. Heteitä 20. Emiö erilehtinen, emejä useita. Hedekasvilla heteet 2 kertaa (surkastuneen) emiön pituisia; emikasvilla (surkastuneet) heteet emiön pituisia. Kukinto tukilehdellinen, sarjamainen viuhko.
Lehdet
Tyviruusukkeena ja kukinnon tukilehtinä. Tyviruusukkeen lehdet pitkäruotisia. Lapa sormilehdykkäinen, 3-lehdykkäinen. Lehdykät soikeita, hammaslaitaisia, molemmin puolin karvaisia, usein ryppyisiä, sivuliuskojen tyvi epäsymmetrinen, keskiliuskan kiilamainen–tylppä.
Hedelmä
Punainen, mehevä, 1–2 cm pitkä, tyvipuolelta pähkylätön marjamainen pohjushedelmä. Verholehdet hedelmävaiheessa siirottavat. Hedelmättömät kasvustot yleisiä.
Kasvupaikka
Vanhat pihat, puutarhat, puistot, pientareet, joskus asutuksen läheiset metsät. Vanha marjakasvi, usein viljelyjäänne tai -karkulainen.
Kukinta
Kesäkuu.

Pölytyksen ja hedelmöityksen jälkeen mansikan kukka on tehnyt tehtävänsä pölyttäjien houkuttelijana, mutta osa siitä kehittyy kukinnan jälkeen herkulliseksi mansikaksi, joka suojaa siemeniä ja toisaalta auttaa niitä leviämään. Hedelmiä luokitellaan kasvitieteessä rakenteen ja syntytavan perusteella. Useimmiten hedelmä kehittyy emiöstä, mutta mansikan marja syntyy turvonneesta kukkapohjuksesta ja sitä kutsutaan sen vuoksi pohjushedelmäksi. Mansikan lukuisista emilehdistä syntyy pieniä siemenen sisältäviä pähkylöitä marjan pinnalle. Aikaisemmin mansikasta puhuttiin epähedelmänä, mutta nyt tuosta hieman huvittavasta termistä on päästy määrittelemällä hedelmä uudelleen ja väljemmin.

Ukkomansikkaa viljeltiin Suomessa vielä 1800-luvulla marjakasvina. Se on säilynyt ja levinnytkin vanhojen puutarhojen, kartanoiden ja pappiloiden liepeillä. Valoisissa ja puolivarjoisissa lehtomaisissa metsiköissä ja pensaikoissa se kasvaa usein aivan alkuperäisen luonnonkasvin oloisena. Ukkomansikan hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä ja marjojen muodostus edellyttää molempien kasvavan lähekkäin. Rönsyillä levittäytyvät kasvustot koostuvat usein vain toisesta sukupuolesta, jolloin satoa ei tule. Meikäläiset kasvustot ovat jostain syystä valtaosin hedekasveja, eli ukkomansikkakanta on ukkoutunut – kuten sen nimikin kertoo.

Nykyisin mansikkasadosta vastaa pääasiassa tarhamansikka (F. x ananassa), kahden amerikkalaisen lajin risteymä. Sekin menestyy Suomessa viljelykarkulaisena jopa vuosikymmeniä, samoin sen molemmat kantalajit. Hoidettujen mansikkamaiden ulkopuolella kasvaessaan se tosin taantuu pienimarjaiseksi. Ukkomansikka muistuttaa kookkaana ja isokukkaisena aika lailla tarhamansikkaa, mutta sen varren ja erityisesti kukkaperien karvat osoittavat erikoisesti viistosti alaspäin, puutarhamansikalla ylöspäin tai sivulle. Aho- (F. vesca) ja karvamansikkaan (F. viridis) verrattuna ukkomansikka on selvästi kookkaampi ja niukkarönsyisempi.

Parksmultron

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art