Alalajit ja muunnokset
Ketomasmalo (ssp. vulneraria)
Isomasmalo (ssp. carpatica var. pseudovulneraria)
Idänmasmalo (ssp. polyphylla)
Pohjanmasmalo (ssp. lapponica)
Kasvumuoto
2-vuotinen tai lyhytikäinen monivuotinen ruoho.
Korkeus
10–40 cm. Varsi maanmyötäinen–pysty.
Kukka
Teriö vastakohtainen, vaaleankeltainen, toisinaan punakärkinen, 12–15 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 5-liuskainen, pullea, karvainen, vaalea–kärjestä sinipunainen. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto pallomainen, tukilehdellinen terttu varren latvassa, joskus myös varsilehtien hangassa tai sivuhaaroilla.
Lehdet
Kierteisesti, ruodillisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Alimmat toisinaan 1-liuskaisia, ylemmät parilehdykkäisiä, 1–5(–7)-parisia, päätölehdykällisiä, päätölehdykkä tav. muita suurempi. Lehdykät soikeita, ehytlaitaisia, päältä harvaan karvaisia, alta lyhyt- ja myötäkarvaisia. Korvakkeet pienet, karisevat.
Hedelmä
1-siemeninen palko, jää verhiön sisään.
Kasvupaikka
Rinneniityt, kedot, tienvarret, satamat, painolastipaikat, valoisat harjumänniköt, sorakuopat, kalliot ja kalliokivikot, joentörmät. Ketomasmalo on kalkinsuosija.
Kukinta
Kesä–elokuu.
Uhanalaisuus
Idänmasmalo on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja on rauhoitettu. Pohjanmasmalo on luokiteltu silmälläpidettäväksi.

Masmalo on jääkauden jälkeisen arovaiheen kasveja, joka nykyisessä havumetsiä suosivassa ilmastossamme joutuu tyytymään harjujen ja kuivien ketojen tarjoamiin vähiin aromaisiin laikkuihin. Heikkona kilpailijana se pärjää huonosti muun kasvillisuuden puristuksessa. Masmalo on maassamme hyvin harvinainen, mutta sitäkin monimuotoisempi: eri ilmasto- ja maaperäolosuhteisiin sopeutuneita alalajeja tunnetaan meiltä ainakin neljä erilaista. Nimialalaji ketomasmalo (ssp. vulneraria) kasvaa vakiintuneena Ahvenanmaalla ja Hämeessä, mutta sattumalta sitä voi tavata muuallakin Suomessa. Erittäin uhanalaista idänmasmaloa (ssp. polyphylla) tavataan muutamilla paikoilla Kaakkois-Suomessa. Isomasmalo (ssp. carpatica) on Suomessa lähinnä satunnaistulokkaana esiintyvä masmalon länsi- ja keskieurooppalainen muunnos (var. pseudovulneraria). Silmälläpidettävä pohjanmasmalo (ssp. lapponica) esiintyy nimensä mukaisesti Lapissa kallioilla ja jokitörmillä, mutta ulottaa esiintymisalueensa valoisia harjunrinteitä myöten Lohjanharjulle saakka. Eri alueiden populaatiot poikkeavat huomattavasti toisistaan: etelässä kasvavien yksilöiden varret ovat pitempiä, lehdet tasaisemmin pitkin vartta, lehdet ja lehdykät lukuisempia, lehdykät ja kukinnon tukilehtien liuskat teräväkärkisempiä eikä verhiön kärki ei ole yhtä voimakkaasti sinipunainen. Tätä muotoa toisinaan on haluttu pitää omana alalajinaan, harjumasmalo (ssp. fennica), jota ei esiinny missään muualla kuin Suomessa.

Masmalon tieteellinen lajinimi vulneraria tarkoittaa haavan parantajaa ja kasvilla on ilmeisesti hoidettu haavoja – perusteita uskomukselle kasvin tehosta on tosin vaikea löytää. Mikäli kasvilla on jotain lääkinnällisiä ominaisuuksia, ne näyttävät vaipuneen unohduksiin jo vuosisatoja sitten ja muisto niistä on jäljellä vain kasvin nimessä. Masmalon erikoiseen suomenkieliseen nimeen liittyy myös annos perinnetietoutta: sana on tarkoittanut vanhassa yleiskielessä kotieläinten ihopoimua, esimerkiksi nautaeläinten kaulanahkaa ja hevosen nivusten seutujen paksumpia ihonkohtia. Kansa lienee nähnyt kasvin pulleissa verhiöissä yhtäläisyyksiä tuttujen eläinten muotoihin ja alkanut kutsua kukkaa samalla nimellä.

Getväppling

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art