Kasvumuoto

1-vuotinen ruoho. Pääjuuri pieni.
Korkeus

3–20(–40) cm. Varret pystyjä–loivasti kaarevia, lehdettömiä, harvakarvaisia, hiukan punertavia vanoja, joita 1–4.
Kukka

Teriö säteittäinen, ratasmainen, valkoinen tai vaaleanpunertava, n. 5 mm leveä, ahdasnieluinen, 5-liuskainen, liuskat pyöreäkärkisiä. Verhiö leveän kellomainen, särmikäs, kirjava, liuskat lyhyitä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto melko tiivis, 5–30-kukkainen sarja, kukkaperät eripituiset.
Lehdet

Ruusukkeena, maanmyötäisiä, ruodittomia–hyvin lyhytruotisia. Lapa kapean vastapuikea, suippotyvinen, karvainen, laita tavallisesti harvaan matalahampainen.
Hedelmä

Pallomainen, verhiötä hieman pidempi, tyveen asti avautuva, n. 3 mm pitkä kota.
Kasvupaikka

Kyläkedot ja kalliot, tien- ja radanvarret, pientareet, pihat, joutomaat.
Kukinta

Touko–kesäkuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen.

Ketonukki on pieni ja hento (syys)yksivuotinen vanakasvi. Sen koko kehitys maanpintaan nousseesta versosta siementen vapautumiseen voi keväällä itäneellä yksilöllä tapahtua 60–70 päivässä. Useimmiten kuivilla kasvupaikoilla lyhytjuurisella kasvilla on kova kiire kukkia ja tuottaa siemeniä ennen keskikesän helteitä. Ketonukin pienten, valkoisten kukkien pölyttämisestä huolehtivat kärpäset ja joskus perhoset, mutta kasvi voi turvautua myös itsepölytykseen turvatakseen siementuotantonsa. Laji kasvaa luontaisilla tai ihmistoiminnan vaikutuksesta avoimilla ja valoisilla kasvupaikoilla. Kasvupaikkojen heinittyminen tai sammaloituminen johtaa nopeasti ketonukin häviämiseen. Sen sijaan lajille on eduksi mikä tahansa uusia, kasvittomia laikkuja aikaansaava toiminta, kuten laidunnus tai tallaus, eräät kasvustot ovat selvästi hyötyneet jopa mauriaisyhdyskunnista (mauriainen = sokerimuurahainen, Lasius niger).

Suomessa kasvaa harvinaisena myös muutamia muitakin nukkeja. Idännukki (A. filiformis) on helppo erottaa jo ruusukkeestaan, jonka lehdet ovat selvästi ruodilliset; kukkivilla yksilöillä lajinmäärityksen varmistaa yksivärinen, särmätön verhiö. Peltonukin (A. elongata) voi puolestaan tunnistaa parhaiten kukkivana kaarevien, jopa vaakasuorien ja tiheään tähtikarvaisten vanojensa perusteella, myös verhiö on selvästi teriötä ja kotaa kookkaampi. Molemmat lajit ovat hyvin harvinaisia, meillä lähinnä Etelä-Hämeeseen kotiutuneita tulokkaita.

Grusviva

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art