Koko
Koiraat 12–18 mm, naaraat 13–25 mm.
Ulkonäkö ja erityispiirteet
Massiaislajien erottaminen toisistaan ei ole kovin helppoa ja lajin varmistamiseksi on syytä tutkia niiden pyrstön päättökilpeä (telson) sekä tuntosarvien tyvellä olevia levyjä. Jäännemassiaisella on päättökilvessä lovi ja pään tuntosarvilevyjen sisä- ja myös ulkoreunassa on sukasia. Levy on lyhyt, noin 4 kertaa leveyttään pidempi ja muodoltaan soikea ja kärkeä kohti kapeneva. Tuntosarvilevyjen väripilkkujen puuttuminen on hyvä lajituntomerkki, merimassiaisen (M. mixta) levyissä pilkut ovat selvästi erotettavissa. Jännemassiainen on väritykseltään kellanvihreän tai -ruskean läpikuultavaa.
Ravinto
Lajin yksilöt ovat opportunisteja, syöden joko saalistamiaan planktonäyriäisiä tai vedestä suodattamiaan pienleviä ja detritusta (kuollutta kasvi- ja eläinainesta). Kun eläinplanktonia on runsaasti, se on jäännemassiaisille ensisijainen ravinnonlähde, kun sitä on niukalti, massiaiset syövät kasviplanktonia tai detritusta mm. vesikasvien pinnoilta. Aikuiset saalistavat mieluiten vesikirppuja ja niiden lepomunia.
Levinneisyys ja elinympäristö
Jäännemassiainen on koko Itämeren alueella tavattava reliktilaji. Se elää päivisin lämpötilan harppauskerroksen (termokliinin) alla pohjan läheisyydessä, mutta vaeltaa öisin pintaveteen ruokailemaan. Alun perin Mysis relictaa pidettiin yhtenä sirkumpolaarisena lajina, kunnes se vuonna 2005, geneettisiin tuntomerkkeihin perustuen jaettiin neljäksi eri lajiksi. Niistä kaksi elää Itämeressä: vähäsuolaisimmilla reuna-alueilla elävä nimikkolaji M. relicta että Itämeren keskiosissa elävä M. salemaai. Molemmat ovat alkuperältään makean veden lajeja, joita tavataan Itämeren lisäksi lähialueen järvissä.
Lisääntyminen
Jäännemassiainen lisääntyy merimassiaisen tapaan pääasiassa talvella. Naaras kantaa kehittyviä poikasia mukanaan vatsapuolen massimaisessa alkiotaskussa.
Samannäköisiä lajeja
merimassiainen

Jäännemassiainen

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji