Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Rönsytön.
Korkeus

5–75 cm. Varsi koheneva–pysty, hento–tukeva, uurteinen, kalju–niukkakarvainen, yläosasta myös tähtikarvainen.
Kukka

Kukat muodostavat alle 2 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat keltaisia, kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja monta riviä, limittäin, eripituisia, suippo- ja siirottavakärkisiä, tav. lähes kaljuja, nystyttömiä, tav. miltei mustia, harvoin tummanvihreitä tai ruskehtavia. Mykeröt sarjamaisena ryhmänä (joskus karuilla paikoilla 1-mykeröinen).
Lehdet

Tyviruusukkeeton, varsilehtiä 10–30, kierteisesti, lyhytruotisia–ruodittomia. Lapa suikea–tasasoukka, suippokärkinen ja -tyvinen, kovahko, päältä tummanvihreä, lähes kalju–lyhytkarvainen, alapinnalta sukakarvainen, laita ehyt tai harvahampainen, taakäänteinen.
Hedelmä

Tasapaksu–kärkeä kohti levenevä, noin 10.harjuinen, mustanruskea, 3–4,5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä rengasmainen reunus ja hieman ruskehtavia hapsihaivenia.
Kasvupaikka

Kuivat, karut meren-, järven- ja joenrannat, tien- ja ratapenkereet, kalliot, kangasmetsien aukeamat, metsänreunat, harjunrinteet, sorakuopat, joutomaat, pellonpientareet.
Kukinta

Heinä–syys(–loka)kuu.

Pääosin todella vaikeiden ukonkeltanoitten (Hieracium) suvussa sarjakeltano edustaa helposti tunnistettavaa poikkeusta. Nimensä mukaisesti sen mykeröt ovat ryhmittyneet tiheäksi, miltei sarjamaiseksi ryhmäksi. Lisäksi sitä luonnehtivat runsaat, kapeat, laidoilta taakäänteiset ja ehyt- tai harvaan hammaslaitaiset lehdet. Monessa muussa suhteessa sarjakeltano sitten muunteleekin kovasti: koossa, kasvutavassa, tukevuudessa, karvaisuudessa, mykeröiden määrässä ja kehdon värityksessä.

Keltanoiden monimuotoisuus johtuu pääosin apomiksiasta: keltanoiden siemenaiheet eivät tarvitse lainkaan pölytystä, sillä ne saavat suoraan emokasviltaan koko perimäaineksen. Tämän seurauksena kaikki siemenistä versovat jälkeläiset ovat tarkkoja kopioita emokasvistaan ja pienetkin perinnölliset, kasvin ulkoasussa ilmenevät poikkeavuudet muodostavat oman erillisen linjansa, jota kutsutaan pikkulajiksi. Muista sukunsa jäsenistä poiketen sarjakeltano lisääntyy kuitenkin myös suvullisesti: osa pikkulajeista säilyttää apomiksian avulla vähäisetkin erot, toiset taas lisääntyvät suvullisesti ja ne myös risteytyvät lähisukuisten pikkulajien kanssa synnyttäen aivan uusia tyyppejä. Sarjakeltanoiden ryhmä ei siten jää monimuotoisuudessa ainakaan jälkeen muille ukonkeltanoille. Sarjakeltanoiden lisäksi muita Suomessa yleisiä ukonkeltanoitten lajiryhmiä ovat esimerkiksi ahokeltanot (sect. Vulgata) ja salokeltanot (sect. Hieracium). Lähisukuiset harakankeltanot (Pilosella suku) ovat rönsyllisiä vanakasveja.

Sarjakeltano on yleinen koko Suomessa kuivahkoilla ja kuivilla paikoilla. Usein se on suorastaan tyrkyllä kasvaessaan karuilla kankailla, rinnekedoilla, tienpientareilla, radanvarsilla ja varastoalueilla. Tienvarsien loppukesän keltainen väriloisto on usein pitkälti juuri sarjakeltanon aikaansaannosta ja runsaana kukkiessaan se tarjoaa mettä hyönteisille muiden kukkien jo lakastuttua. Sarjakeltano viihtyy hyvin hiekkamailla ja merenrantojen kasviyhteisössä se on merkittävä hiekan sitoja.

Skjermsvever

Taksonomi

Orden

Familie

Slekt