Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

5–20 cm. Varsi pysty, huomattavasti lehtiä pitempi, suoratyvinen, lehdetön, punainen vana.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen, n. 1 cm leveä; terälehtiä viisi, 4–6 mm pitkiä. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 6-vartaloinen (oikeasti 3 kahtia jakautunutta vartaloa), 6-luottinen. Kukinto 3–10-kukkainen, toispuolinen viuhko eli kiemura. Kukat avautuvat vain auringonpaisteella.
Lehdet

Ruusukkeena, pitkäruotisia, punaisia, pinnanmyötäisiä. Lapa pyöreähkö–munuaismainen, yläpinnalla runsaasti pitkiä, punaisia, limaa erittäviä nystykarvoja.
Hedelmä

Päärynänmuotoinen, suippokärkinen, sileä, 4-liuskaisesti avautuva kota.
Kasvupaikka

Kuivahkot rahkasammalpinnat rämeillä ja nevoilla, rantapalteet, ojat, hiekkakuopat.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.

Kihokit lienevät luontomme tunnetuimpia lihansyöjäkasveja. Pyydystämistään hyönteisistä ne saavat tarvitsemiaan typpiyhdisteitä, joita on niukasti niiden karuilla kasvupaikoilla, rahkasammalsoilla. Kihokki tulee toki toimeen ilman eläinravintoakin, mutta menestyksekkäät saalistajat kasvavat kookkaammiksi ja kukkivat runsaammin. Saalista kertyy noin yksi otus kuukaudessa, suurin osa hyttysen kokoluokkaa tai pienempiä, tosin satunnaisesti voivat korennot tai jopa päiväperhoset joutua kihokin uhreiksi.

Kihokin lehdelle osunut eläin tarttuu kiinni nystykarvojen tahmeaan nesteeseen kuin kärpäspaperiin ja pyristely saa sen takertumaan vain pahemmin. Karvat taipuvat kosketuspintaa kohden, ja jos ärsytys on tarpeeksi voimakas, koko lehtilapa alkaa kiertyä kokoon. Sama reaktio saadaan aikaan pienellä lihanpalalla tai muulla proteiinipitoisella aineella. Jopa puunlastut ja muut roskat saavat lehden reagoimaan, mutta kasvi huomaa pian petoksen. Hyönteinen kuolee liman tukkiessa sen hengitysputket ja kihokki alkaa sulattaa saalistaan. Nystykarvat erittävät samantapaisia entsyymejä kuin ihmisenkin ruuansulatus, ja saaliin pehmeät osat liukenevat kihokin käytettäviksi. Aterian jälkeen lehti oikenee ja tähteeksi jääneet, sulamattomat kitiiniosat jäävät tuulen ja sateen vietäviksi.

Kihokeille on aikojen saatossa keksitty lukuisia kansanomaisia nimityksiä, kuten kihoruoho, limaheinä, kiimaheinä ja pakanaheinä. Pyöreälehtikihokki on kolmesta kihokkilajistamme yleisin. Pohjois-Suomessa se suosii ravinteisia kasvupaikkoja, etelämpänä pikemminkin karttaa niitä. Kihokeistamme suurikokoisin on pitkälehtikihokki (D. anglica), jonka erottaa pyöreälehtikihokista helposti kapeampien, vastapuikeiden lehtien perusteella. Pyöreä- ja pitkälehtikihokin risteymät eivät ole kovin harvinaisia. Kolmas kihokkimme on eteläinen, vaarantuneeksi luokiteltu pikkukihokki (D. intermedia). Sen lehdet ovat jotakuinkin pyöreä- ja pitkälehtikihokin väliltä, mutta sen erottaa näistä mutkatyvisestä kukkavanastaan.

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie

Slekt