Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Löyhästi mätästävä. Juurakko vankka.
Korkeus

10–30 cm. Varsi maanmyötäinen–koheneva, hiukan karvainen, karkeapintainen, vihreä–sinivihreä.
Kukka

Teriö säteittäinen, purppuranpunainen (harvoin vaaleanpunainen tai valkoinen), tummaraitainen ja tumma- tai vaaleapilkkuinen, 1,5–2 cm leveä; terälehtiä 5, hammaskärkisiä. Verhiö yhdislehtinen, torvimainen, ylöspäin kapeneva, 5-liuskainen, ulkoverhiöllinen, usein punertava. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukat yksittäin–harvana viuhkona, tuoksuvat.
Lehdet

Vastakkain, ruodittomia, tyvestä yhdiskasvuisia. Lapa tasasoukka–tasasoukan suikea, lähes neulasmainen (1–2 mm x 1–3 cm), hienosti hammaslaitainen, silposuoninen.
Hedelmä

Kapeansoikea, vihertävä, 4-liuskaisesti aukeava kota.
Kasvupaikka

Kedot, kiviset mäenrinteet, rinneniityt, pientareet, tienvarret. Myös koristekasvi.
Kukinta

Kesä–elokuu.
Uhanalaisuus

Silmälläpidettävä.

Ketoneilikkaa on aivan perustellusti luonnehdittu kasvistomme punaisimmaksi kukaksi. Tosin valkokukkaisiakin ketoneilikoita näkee, ja joskus joukosta löytää vaaleanpunakukkaisiakin yksilöitä. Lajin pölyttäjänä toimivat lähes yksinomaan päiväperhoset, sillä muut hyönteiset eivät erota punaisia värisävyjä. Myös kukan rakenne on sopeutunut perhospölytykseen: vain niiden kapea imukärsä mahtuu sisään teriön ahtaasta nielusta. Iloisen punaisilla kukillaan laji on herättänyt aina myös ihmisen huomion ja saanut aikojen saatossa runsaasti kansanomaisia nimiä. Jotkut niistä kuvaavat kukan muotoa, joissakin se on yhdistetty kristinuskon päähenkilöihin, kolmannet ovat muuten vaan kauniita tai kaihoisia.

Kuivat, niukkatyppiset ja matalaruohoiset kedot ovat ketoneilikan parhaita kasvupaikkoja. Kuivuuteen laji on sopeutunut löyhän mätästävän kasvutapansa ja syvälle työntyvän juurakkonsa avulla. Lisäksi ketoneilikalla on kuivakkokasveille tunnusomaiset kapeat ja hieman vahapeitteiset lehdet. Rehevillä paikoilla ketoneilikka asettuu kivien viereen, missä se menestyy paremmin kuin sitä kookkaammat lajit. Ketoneilikka on kuitenkin harvinaistunut nopeasti kasvupaikkojensa kiihtyvän umpeenkasvun myötä. Se onkin valittu ketojen ja niittyjen ahdinkoon joutuneiden perinnekasvien keulakuvaksi. Maankaivelun yhteydessä ketoneilikka usein ilmestyy siemenpankista varsin runsaana, joten laidunnuksen tai sitä matkivien ylläpitotoimenpiteiden avulla neilikkaniityt voivat säilyä luontomme koristeena. Ketoneilikkaa viljellään myös puutarhakasvina kivikkoryhmissä. Sitä on lisäksi joissakin ketosiemenseoksissa, jolloin se voi yllättäen ilmaantua uusillekin paikoille.

Harjaneilikka

Dianthus barbatus

Suosittuja koristekasveja sisältävään neilikoiden sukuun kuuluvia lajeja kasvaa meillä luonnonvaraisena vain muutama. Puutarhasta saattaa luontoomme kuitenkin villiytyä esimerkiksi harjaneilikka, jonka kukat muistuttavat ketoneilikkaa, mutta kukinnot ovat tiheäkukkaiset ja kukkien tyvellä on kapeita suojuslehtiä, joista kasvi on saanut nimensä. Harjaneilikka on koristekasvi, joka saattaa karata puutarhojen ulkopuolelle. Harjaneilikan punaiset, valkoiset tai kirjavat kukat ovat tiheänä sykerönä latvassa. Lehdet ovat kapeanpuikeat–suikeat–kapeansoikeat ja leveämmät kuin muilla neilikoillamme. Harjaneilikka voi risteytyä pulskaneilikan kanssa yhteisillä kasvupaikoilla Pohjois-Suomessa. Risteymä on saanut nimekseen lapinneilikka (D. barbatus x superbus). Lapinneilikkaa saa myös puutarhaliikkeistä.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Engnellik

Taksonomi

Familie

Tribus

Slekt