Kasvumuoto

1-vuotinen ruoho.
Korkeus

30–60 cm. Varsi myötäkarvainen.
Kukka

Teriö vastakohtainen, kirkkaan vaaleansininen tai joskus valkoinen, 11–13 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet, alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 2-huulinen, ylempi huuli alempaa selvästi lyhyempi, syvälovinen. Heteitä 10, palhot yhdistyvisiä. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto pitkä terttu varren päässä.
Lehdet

Kierteisesti, pitkäruotisia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen. Lehdyköitä 7–9, kapean tasasoukkia, tylppiä, ehytlaitaisia.
Hedelmä

4–6 cm pitkä, lyhytkarvainen, kellanruskea–musta, 4–6-siemeninen palko.
Kasvupaikka

Pellot, puutarhat, tienvarret, joutomaat, satamat. Joskus koristekasvi.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.

Lupiinien nimi on johdettu latinan sanasta Lupus, ‘susi’, joihin antiikin luonnontutkija Plinius näitä ahneesti leviäviä kasveja vertasi. Hän tarkoitti nimenomaan eteläeurooppalaisia yksivuotisia lajeja, muiden muassa sinilupiinia. Niillä on vuosituhansien mittainen historia maanparannus-, rehu- ja ravintokasveina Välimeren alueella. Meidän ilmastossamme ne eivät ehdi kypsyttää siementään, mutta syksyllä maahan kynnettävänä luonnonmukaisena viherlannoitteena niitä on kokeiltu. Venäjällä lupiininsiemeniä on vanhastaan käytetty yleisesti kahvinkorvikkeeksi ja tapa levisi aikoinaan Suomenkin puolelle Laatokan Karjalaan. Vanhat kasvinnimet kaffepapu, kahvilupiini, karvaspapu ja kohvipapu kuuluvat juuri tälle lajille. Etenkin ensimmäisen maailmansodan vuosina saksalaiset tutkivat innokkaasti lupiinien mahdollisuuksia hyötykasvina ja havaitsivat niiden suuren potentiaalin. 1918 Hampurissa kerrotaan pidetyn todelliset lupiinipäivälliset: pöydän antimet alkukeittoa, valkuaispuristeesta valmistettua pihviä, margariinia, juustoa, aperitiivia ja jälkiruokakahvia myöten olivat kaikki saatu lupiinista.

Nykyisin sinilupiini on meillä lähinnä koristekasvi, joka villiytyy satunnaisesti ja saattaa kasvaa aikansa erilaisilla joutomailla. Sen lehdykät ovat selvästi tunnetumman sukulaisensa, komealupiinin (L. polyphyllus) lehdyköitä kapeammat.

Keltalupiini & Valkolupiini

Lupinus luteus & Lupinus albus

Yksivuotiset kelta- ja valkolupiini kasvavat meillä lähinnä kukkapenkeissä ja vain harvoin luonnossa – toisinaan keltalupiinia tavataan joutomailla ja lastauspaikkojen lähistöltä. Keltalupiinin nimi kertoo kukkien värin. Sekä kelta- että valkolupiinilla lehdykät ovat soikeita–vastapuikeita. Valkolupiinin kukat voivat olla sinertäviä (sinilupiinin voivat olla valkoisia). Valkolupiinin lehdykät ovat leveämpiä eivätkä niin tasasoukkia kuin sinilupiinilla. Keltalupiini on myrkyllinen. Valkolupiinia (papuja) käytetään rehuksi ja vähäisessä määrin myös ihmisravinnoksi.

→ Keltalupiinin levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Taksonomi

Familie

Tribus

Slekt