Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko paksu, suikertava.
Korkeus

40–90 cm. Varsi yläosasta haarova, liereä, täyteinen.
Kukka

Kehä säteittäinen, tumman sinipunainen–vaaleansininen (joskus punainen, keltainen tai valkoinen), 8–15 cm leveä; kehälehtiä 6 kahtena erilaisena kiehkurana. Ulkokehälehtiä 3, alaskaartuvia; sisäkehälehtiä 3, ulkokehälehtien pituisia, leveän vastapuikeita, pystyjä. Heteitä 3. Emiön vartalo 3-haarainen, haarat soja, kehälehtimäisiä. Kukinto 2–4-kukkainen, viuhkomainen. Kukat tuoksuvia.
Lehdet

Tyvellä, ruodittomia, 30–70 cm pitkiä, varsilehdet pienempiä. Lapa miekkamainen, ehytlaitainen, silposuoninen, tav. hieman harmaanvihreä.
Hedelmä

Pitkänomainen, 3-liuskainen, 4–5 cm pitkä kota. Siemeniä kehittyy harvoin.
Kasvupaikka

Pihat, puutarhat, tienvarret, rannat. Koristekasvi, joskus villiytynyt.
Kukinta

Kesäkuu.

Kurjenmiekat on helppo tunnistaa miekkamaisista lehdistään ja luonteenomaisista kukistaan. Suomen alkuperäiskasvistoon kuuluu vain keltakurjenmiekka (I. pseudacorus), mutta muitakin kurjenmiekkoja esiintyy meillä koristekasviviljelyn jäänteinä. Saksankurjenmiekka sukulaisineen on Suomessa sukunsa suosituin perenna. Se ei itse asiassa ole mitenkään yksiselitteinen laji, vaan kokonainen lajisikermä. Saksankurjenmiekkojen kantamuoto on jo alun perin risteymäsyntyinen, ja tuottaa vain harvoin siemeniä. Alkuperäistä saksankurjenmiekkaa on risteytetty sitä muistuttavien lähilajien kanssa 1900-luvun alusta asti ja saatu aikaan valtava määrä monenkirjavia lajikkeita. Eriasteisten risteymien kukissa ovat edustettuina melkein kaikki mahdolliset värit vivahteineen, yleisimpinä violetit, valkoiset ja keltaoranssit yhdistelmät. Kurjenmiekkojen kukkien värikirjoa kunnioittaa myös suvun tieteellinen nimi Iris, muinaiskreikan sateenkaarta tarkoittava sana.

Kurjenmiekkojen jalostustyötä on usein tehty kestävyyden ja helppohoitoisuuden kustannuksella: pisimmälle jalostetut, isokasvuiset ja -kukkaiset, näyttävimmät lajikkeet tarvitsevat paljon hoitoa jaksaakseen kukkia vuodesta toiseen. Hieman vaatimattomammat, keskikorkeat ja melko pienikukkaiset vanhat lajikkeet ovat jo huomattomasti vähempään tyytyväisiä: ne eivät tarvitse jakamista, uudelleenistuttamista tai talvisuojaa, oman onnensa nojassa ne sinnittelevät usein hyvinkin pitkään. Saksankurjenmiekan paksu juurakko pitää hyvin pintansa luonnonkasvillisuuden puristuksessa, ja kurjenmiekan lehtiä saattaa kohota heinikosta vielä kymmeniä vuosia istutuksen hylkäämisen jälkeenkin.

Siperiankurjenmiekka & Kirjokurjenmiekka & Tuoksukurjenmiekka & Kääpiökurjenmiekka

Iris sibirica & Iris versicolor & Iris pallida & Iris pumila

Luontoomme harhautuneet sinipunankukkaiset kurjenmiekat saattavat olla myös siperiankurjenmiekkoja, joka kasvaa jo Virossa luonnonvaraisena. Tämän lajin lehdet ovat kapeammat ja kukka pienempi kuin saksankurjenmiekalla. Muitakin sinivioletteja puutarhoista karanneita, aidan taakse villiytyneitä kurjenmiekkoja voivat vielä olla kirjokurjenmiekka, tuoksukurjenmiekka ja kääpiökurjenmiekka eri lajikkeineen. (Kääpiökurjenmiekasta on myös keltakukkaisia lajikkeita.)

→ Siperiankurjenmiekan levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Taksonomi

Familie

Tribus

Slekt