Kasvumuoto

2-vuotinen tai kerran kukkiva monivuotinen ruoho.
Korkeus

30–60 cm. Varsi haarova, särmikäs, kalju, ontto, nivelkohdissa väliseinät. Murskattaessa kuminantuoksuinen.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen (harvoin punertava–punainen), 3–5 mm leveä, terälehtiä 5, lovipäisiä, kärki sisäänkiertynyt. Verholehdet surkastuneet–puuttuvat. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja 5–15. Pää- ja pikkusarjat suojuslehdettömiä. Pikkusarjaperät keskenään ja kukkaperät keskenään hyvin eripituisia.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia, tyvilehtien ruoti kourumainen, varsilehtien ruoti tuppimainen, tyvellä korvakemaiset liuskat. Tyvilehtien lapa pitkulainen, 2–3 kertaa parilehdykkäinen; lehdykät kapealiuskaisia. Varsilehtien lapa kolmiomainen, kapealiuskainen.
Hedelmä

Leveän sukkulamainen, sivuilta litteähkö, 2-lohkoinen, kapeaharjuinen, ruskearaitainen, kypsänä tummanruskea, 3–6 mm pitkä, rikottuna voimakkaasti tuoksuva lohkohedelmä.
Kasvupaikka

Kedot, pientareet, töyräät, tienvarret, pihat. Myös maustekasvi.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Kumina lienee lähtöisin Euroopan ja Aasian rajamaiden laajoilta aroilta, mutta sen alkuperäisen levinneisyyden rajat ovat hämärtyneet tuhansia vuosia kestäneen viljelyn ja ihmisen mukana levittäytymisen jälkeen. Jo antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset käyttivät kuminan siemeniä maustamiseen, lajin lääkekasviominaisuudet keksittiin vasta joskus keskiajalla.

Erityisesti kumina tunnetaan hedelmistään, niin sanotuista kuminansiemenistä, joiden seinämien öljytiehyissä muodostuu omalaatuisen makuista ja tuoksuista kuminaöljyä. Kumina on varmasti käytetyin luonnonvarainen maustekasvimme. Sitä käytetään enimmäkseen elintarvikkeiden kuten leivän, juuston, makkaroiden, hapankaalin ja alkoholin – kuminaviinan eli akvaviitin – maustamiseen. Kuminaöljy kelpaa myös hajusteeksi kosmetiikkaan ja lääketeollisuuden raaka-aineeksi. Kuminalla on edistetty ruoansulatusta, lievitetty hammas- ja päänsärkyä, hoidettu kylmettymisiä ja koetettu lisätä imettävien äitien maidoneritystä. Etenkin juuren yläosa ja nuori lehtiruusuke käyvät terveellisen ja hyvänmakuisen keiton tai muhennoksen raaka-aineeksi. Villiyrtti keittokirjoista löytyy erilaisia ehdotuksia kuminan eri osien hyödyntämiseen.

Meillä Suomessa kumina on muinaistulokas. Se on tullut tai tuotu meille jo varhain. Lapissa kumina on uudempi ja harvinaisempi, asutuksen tuntumassa pysyttelevä tulokas. Kuminan käyttö mausteena on perinteisesti ollut yleisintä maamme länsiosissa, Itä-Suomessa sen käyttö oli vanhastaan lähes tuntematonta. 1800-luvun Suomessa luonnonvaraisena kasvavan kuminan hedelmien kerääminen oli tuottoisa bisnes. Parhaimpina vuosina maastamme vietiin kuminaa satoja tonneja – huippuvuonna 1872 peräti 450 tonnia. Pohjoisilla leveysasteilla viileä ja valoisa kasvukausi tuottaa hedelmiin hyvin vahvan aromin ja suomalainen kumina olikin kysyttyä kauppatavaraa. Kuminan viljely on helppoa: kylvövuonna satoa ei vielä saada, mutta seuraavan kasvukauden aikana kasvi yleensä kukkii, tuottaa runsaasti siemeniä ja kylväytyykin omatoimisesti. Kuminan viljely Suomessa oli vielä vuosituhannen vaihtuessa heikkoa: suurin osa käyttämästämme kuminasta tuotiin ulkomailta. Mutta ajat muuttuvat: Nykyisin Suomen osuus maailman kuminan tuotannosta on yli neljännes (27%). Peltohehtaareittain laskettuna kuminan viljely vie Suomessa enemmän pinta-alaa kuin peruna.

Karve

Taksonomi

Familie

Tribus

Slekt