Samannäköisiä lajeja
liejutokko, mustatokko, seitsenruototokko
Koko
4–5 cm (ennätyskala 7,9 cm).
Ulkonäkö
Pikkuisella hietatokolla on useimpien muiden tokkojen tapaan yhteenkasvaneet vatsaevät ja ensimmäisessä selkäevässään kuusi pehmeähköä piikkiruotoa. Suomut ovat hyvin pieniä. Niitä on kylkiviivalla 58–72. Silmän halkaisija on pienempi kuin silmän eteen jäävän kuonon pituus. Etummaisen ja takimmaisen selkäevän välissä on selvä rako.
Väritys
Yleisväri on vaalean hiekanruskea, jonka päällä on epämääräisiä tummia läiskiä ja kuviointeja. Pyrstön tyvessä on musta täplä, mutta se ei ole poikittainen tai ankkurinmuotoinen, kuten liejutokolla, eikä vaaleareunainen, kuten seitsenruototokolla. Kutuaikaan koiras muuttuu tummemmaksi ja sen evät kirkasvärisemmiksi.
Kutu
Koiras tekee kesällä pesän hiekkapohjalle simpukankuoren alle. Hietatokko osaa tarvittaessa kääntää simpukankuoren kupera puoli ylöspäin. Paremman puutteessa kelpaa pesäksi ihmisen merenpohjaan levittämä roinakin: kruunukorkki, purkin kansi, kaakeli tai kukkaruukun palanen. Naaras kiinnittää munansa pesän kattoon.
Ravinto
Pienet pohjaeläimet, erityisesti katkat.
Levinneisyys ja elinympäristö
Hietatokko on yleinen Ahvenanmaalla ja sitä tavataan myös Suomenlahdella sekä harvakseltaan Perämeressäkin Hailuotoon asti. Näin se on pohjoisimpaan levittäytynyt tokkolajimme. Kesäisin hietatokot pysyttelevät melko hiekkaisilla pohjilla matalassa vedessä, mutta kuitenkin hieman syvemmällä kuin samannäköiset liejutokot. Tokko pysyttelee pohjalla hiljaa vaanien saalista, jonka se huomaa hyvän näkönsä avulla.

Hietatokko on yleinen merenrannikoidemme pikkusintti, mutta harvoin sitä näkee, sillä se ei juuri käy pyydyksiin ja sulautuu suojavärinsä turvin taustaansa niin, ettei sitä vedessäkään helposti näy.

Sandkutling

Taksonomi

Orden

Familie

Slekt