Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Rönsyllinen. Laikkukasvustoja muodostava.
Korkeus

5–20 cm. Varsi tav. haaraton, miltei kalju, hauras.
Kukka

Teriö säteittäinen, valkoinen (joskus vaaleanpunertava), n. 3 mm leveä; terälehtiä 2, lovikärkisiä, pian karisevia. Verholehtiä 2, puikeita, joskus punakärkisiä, karvaisia. Heteitä 2. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1- tai 2-luottinen. Kukinto harsu, usein haarainen terttu. Kukintoranka nystykarvainen.
Lehdet

Vastakkaisia, melko pitkäruotisia, ylöspäin pieneneviä. Lapa puikea, herttatyvinen, harvaan hammaslaitainen–nirhalaitainen, kalju, kiiltävä, ohut.
Hedelmä

Kapean vastapuikea, karvainen pähkylä.
Kasvupaikka

Lehdot, lehtokorvet, puronvarret, lähteiköt.
Kukinta

Heinäkuu.

Velholehden tieteellinen nimi Circaea kunnioittaa antiikin kreikkalaisen taruston vedenhaltijaa ja velhoa Kirkeä, joka Homeroksen eepoksessa lumosi Odysseuksen ja taikoi tämän miehistön sioiksi. Noituuteen viittaa kasvin suomenkielinenkin nimi ja synkissä kuusikoissa, usein saniaisten alla lymyilevän lajin kasvupaikat ovat kieltämättä usein salaperäisen ja arvoituksellisen tuntuisia. Paahteelle arka kasvi löytyy todennäköisimmin kosteahkosta pohjoisrinteen lehtonotkelmasta, toisinaan myös lehtokorvesta tai rannan saniaiskasvustosta.

Kasvit, joilla on uskottu olevan taikavoimaa, ovat kiehtoneet ihmisten mieliä vuosisatoja. Velholehtikin lienee kuulunut aikoinaan taikakasveihin, tosin sen käytöstä noitatoimissa ei ole säilynyt jälkipolville paljonkaan tietoa. Noitien puuhat myrkkyjen sekoittajina ja puoskareina olivat ylipäätään valonarkoja salaisuuksia ja lisäksi kirkko pyrki rajoittamaan kaikenlaisen taikauskon rehottamista. Velholehden kerääminen luonnosta tuskin vaaransi lajia – sen sijaan nykyihmisen metsätalous ja muu raivaustoiminta on omiaan vaarantamaan velholehden elämän edellytykset. Velholehti kasvaa lähes koko Suomessa, yleisenä tosin vain paikoin etelässä. Pohjois-Suomessa on hajaesiintymiä vielä Kuusamossa, Muoniossa ja Sallassa.

Taikavoimaiseen nimeensä verrattuna itse kasvi on suorastaan vaatimattoman näköinen: matala, vaaleahkon vihreä, ohutlehtinen ja pienikukkainen. Velholehden kukka on medetön, eikä siksikään juuri houkuttele pölyttäjähyönteisiä: siitepöly vapautuukin usein kukan ollessa vielä nupussa ja siitepöly karisee kukan omalle luotille. Useimmiten kasvi lisääntyy kasvullisesti maarönsyistä ja voi muodostaa laajoja yhden yksilön klooneja. Hedelmät ovat koukkukarvaisia ja ripustautuvat helposti ohikulkevien eläinten tai ihmisten matkaan.

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie

Slekt