Alalajit
Niittylaukkaneilikka (ssp. elongata)
Itämerenlaukkaneilikka (ssp. intermedia)
Atlantinlaukkaneilikka (ssp. maritima)
Aiemmin myös tunturilaukkaneilikka (Armeria scabra) luokiteltiin laukkaneilikan lalajiksi (ssp. sibirica)
Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt. Mätästävä.
Korkeus
(15–)20–40 cm. Monivartinen. Varsi lehdetön vana.
Kukka
Teriö säteittäinen, vaaleanpunainen (harvoin valkoinen), 5–8 mm leveä, yhdislehtinen, pitkätorvinen, 5-liuskainen, kuihtuneenakin kauan säilyvä. Verhiö tav. teriötä selvästi lyhyempi, 5-liuskainen, alaosasta vihertävä, yläosasta kalvomaisen kuiva, vaihtelevasti karvainen. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 5-luottinen. Kukinto tiheä, pallomainen viuhko vanan latvassa. Kukka miedosti tuoksuva.
Lehdet
Tyviruusukkeena (usein myös sivuruusukkeita), ruodittomia. Lapa tasasoukka, tylppäkärkinen, hiukan möyheä, 1-suoninen, ehyt- ja tav. ripsilaitainen. Kukkavanan ylälehdet kalvomaisia, ruskehtavia ja risakärkisiä, alimmat ympäröivät vartta tuppimaisesti.
Hedelmä
1-siemeninen, tyvestä renkaanmuotoisella raolla avautuva kota.
Kasvupaikka
Hiekkaiset merenrantakedot, rantaniityt ja kalliopengermät.
Kukinta
Kesä–elokuu.
Uhanalaisuus
Itämerenlaukkaneilikka on äärimmäisen uhanalainen, niittylaukkaneilikka erittäin uhanalainen. Kaikki alalajit ovat rauhoitettuja koko Suomessa.

Laukkaneilikka kasvaa Suomessa viidellä eri alueella: Uudessakaupungissa, Mietoisissa, Hangossa, Vehkalahdella ja Enontekiöllä. Laji on hyvin muunteleva ja meilläkin esiintyy kolme eri alalajia: niittylaukkaneilikka (ssp. elongata), itämerenlaukkaneilikka (ssp. intermedia) ja atlantinlaukkaneilikka (ssp. maritima). Tunturilaukkaneilikka luokiteltiin aiemmin laukkaneilikan alajiksi (ssp. sibirica), mutta nykymääritelmien mukaan on oma, itsenäinen laji Armeria scabra. Alalajeista yleisin, niittylaukkaneilikka kasvaa jopa 40 cm korkeaksi ja sen kukinnon uloimmat suojuslehdet ovat pitkiä ja suippokärkisiä. Suomessa vain Haminan ja Vehkalahden alueella kasvavan itämerenlaukkaneilikan vanat ovat vain 15–20 cm korkeita ja suojuslehdet tylpähköjä, joskin usein otakärkisiä. Käsivarren Lapista, Norjan rajan tuntumasta tavatun tunturilaukkaneilikan ruusukelehdet ovat lyhyemmät kuin eteläisillä lajeilla, kukintovana noin 20 cm korkea ja teriö vain vähän verhiötä kookkaampi. Satunnaisesti Suomesta on tavattu myös laukkaneilikan nimialalaji atlantinlaukkaneilikka (ssp. maritima). Alalajien erottaminen toisistaan ei kuitenkaan aina ole helppoa. Laukkaneilikan saattaa sekoittaa myös samantapaisilla paikoilla kasvavaan ruoholaukkaan eli ruohosipuliin (Allium schoenoprasum), jolla on kuitenkin liereät, sipulintuoksuiset ja -makuiset lehdet.

Siitepölylöydöistä päätellen laukkaneilikka on kasvanut Suomen rannikoitten kuivilla ja hiekkaisilla kedoilla jo vuosituhansia. Viime aikoina laji on kuitenkin niukentunut monesta syystä. Niittyjen umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua on suurin yksittäinen uhka laukkaneilikalle, joka ei pärjää kilpailussa kookkaammille kasveille. Riittävän suuren ja vaihtelevan populaation säilyminen on laukkaneilikalle elinehto. Lajille on aikojen saatossa kehittynyt mekanismi, joka estää siemenaiheiden hedelmöittymisen yksilön omalla siitepölyllä. Populaatioissa on siitepölyn ja sitä vastaanottavan luotin pintarakenteen suhteen kahdenlaisia yksilöitä ja vain erilaiset yksilöt voivat hedelmöittää toisensa. Jos huonosti käy, kaikki pieneksi huvenneen populaation yksilöt ovat sattuman oikusta siitepölyn ja luotin rakenteiltaan samanlaisia, eivätkä näin ollen pysty pölyttämään toisiaan. Siemeniä ei kehity, eikä uusia taimia pääse syntymään.

Fjørekoll

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie

Slekt