Kasvumuoto

1-vuotinen ruoho (joskus ylitalvinen).
Korkeus

30–100 cm. Varsi usein haarova, tyveltä runsas-, ylempää tav. niukkakarvainen.
Kukka

Kukat muodostavat n. 1 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat (8–15 kpl) vaaleankeltaisia, kielimäisiä, kärjestä 5-hampaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto kapeansoikea, kehtosuomuja 2 riviä, sisemmät pystyjä, tasakorkeita, kapeita, kovia, kaljuja, vihreitä, ulommat hyvin pieniä. Mykeröt huiskilomaisena latvaryhmänä.
Lehdet

Kierteisesti, alimmat ruodillisia, ylemmät lyhytruotisia–ruodittomia. Alimpien lapa liuskoittunut, päätöliuska iso, soikea–puikea, mutka- tai nirhalaitainen, sivuliuskat pieniä; ylimpien lehtien lapa liuskaton, suikea–soikea.
Hedelmä

Litteähkö, käyrä, harjuinen, vaaleanruskea, n. 4 mm pitkä, kellanruskea pappukseton pähkylä.
Kasvupaikka

Viljelysmaat, puutarhat, pihat, nurmet, ahot, tienvarret, joutomaat, pensaikot, lähimetsiköt, avohakkuut, rannat.
Kukinta

Heinä–syys(–loka)kuu.

Sikurikasvien heimon tunnusmerkkejä ovat pelkästään kielimäisistä kukista muodostuva mykerökukinto ja maitiaisnestettä sisältävä verso. Nykyisin on tosin kyseenalaistettu, kertovatko nämä ominaisuudet todellisesta sukulaisuudesta vai ovatko ne kehittyneet moneen kertaan evoluution aikana. Nimestään huolimatta linnunkaali on eittämättä sikurikasvi, eikä kaalikasvi. Se kylläkin poikkeaa sikurikasvien perustyypistä: maitiaisnestettä on vain niukasti ja pienissä mykeröissä on vain vähän kukkia.

Useimmiten linnunkaali on yksivuotinen ja sen säilyminen on siementuotannon varassa: keskimäärin yksi verso tuottaa reilut 500 pähkylää, parhaimmillaan jopa 40.000. Linnunkaalin pähkylät jäävät pystyjen kehtosuomujen muodostamaan koriin, josta ne saattavat sinkoilla jonkin matkaa ihmisen, eläimen tai kovan tuulen huojuttaessa kuivana pystyssä törröttävää vartta. Pähkylöissä ei ole vähäisintäkään lenninhaiventa leviämistä auttamassa. Linnut kyllä syövät nimikkokasvinsa siemeniä, mutta tuskin niitä mainittavasti levittävät. Pitkänmatkan levintä onnistuu lähinnä ihmisen kengänpohjissa, rapaisissa ajoneuvoissa ja erilaisten kuljetusten yhteydessä.

Nykyaikaisessa kulttuurimaisemassa linnunkaalille tarjoutuu yllin kyllin sopivia avoimia kasvupaikkoja ja se onkin tavallisimpia rikkaruohoja viljelysmailla. Useimmat peltorikkaruohomme ovat herkkiä kemiallisille rikkakasvihävitteille, mutta linnunkaali kestää perinteisiä myrkkyjä hyvin ja on syksyllä itävänä sitä paitsi useimmiten jo kehittynyt kemikaaleille herkimmän vaiheen yli ennen kevätruiskutuksia. Viime aikoina runsastunut linnunkaali kasvaa myös näennäisen luonnonvaraisena metsänreunoissa ja rannoilla, jonne se lienee kuitenkin levinnyt asutuksen ja viljelyksen piiristä. Koko maan rikkaruohoa siitä ei ole kuitenkaan tullut: ilmeisesti alun perin eteläinen linnunkaali ei kestä Keski-Suomen pohjoispuolella vallitsevia olosuhteita.

Vaikka linnunkaalia pidetään rikkaruohona, sitä voi myös hyödyntää rohtona: linnunkaali vaikuttaa rauhoittavasti ja antiseptisesti, sitä pidetään sopivana myös maidontuotannon tyrehdyttämiseen, kun imettäminen halutaan lopettaa. Lajin rohdoskäyttö ei tiettävästi ole missään vaiheessa levinnyt Keski-Euroopasta Suomeen.

Taksonomi

Familie

Tribus

Slekt