Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, paksu.
Korkeus

20–80 cm. Varsi haaraton, matalasärmäinen, alhaalta lähes liereä, harvakarvainen–lähes kalju, usein tumman punaruskea.
Kukka

Teriö kellomainen, puoliväliin 5-liuskainen, yhdislehtinen, 16–30 mm pitkä, tumman sinipunainen–sininen tai harvoin valkoinen. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat pitkäsuippuisia, teräviä, hammaslaitaisia, karvaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen, teriötä lyhyempi. Kukat tiheinä mykerömäisinä ryhminä varren latvassa ja ylimpien lehtien hangoissa.
Lehdet

Tyvilehdet pitkäruotisia, puikeita–pitkänpuikeita, usein herttatyvisiä, yleensä kukinta-aikaan lakastuneita. Ruoti enintään kapealti siipipalteinen. Varsilehdet kierteisesti, alimmat tyvilehtien kaltaisia, ylemmät ruodittomia, puolisepiviä, puikeita–suikeita. Lapa hienohampainen, molemmin puolin karvainen.
Hedelmä

Pyöristyneen kartiomainen, vahvasuoninen, tyvipuolelta avautuva kota.
Kasvupaikka

Lehto- ja rinneniityt, metsänreunat, pientareet, joutomaat, ahot. Myös koristekasvi.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Peurankello on levinneisyydeltään selvästi kaakkoispainotteinen kasvi, joka on yleisimmillään Järvi-Suomen alueella. Levinneisyyden raja on melko jyrkkä, tosin liikenneväylien varrelta ja taajamissa peurankelloa tapaa toisinaan muuallakin maassamme. Peurankelloa on siirretty melko yleisesti puutarhoihin, erityisesti suuri- ja runsaskukkaisia yksilöitä. Luonnonkannan lisäksi viljelyssä on myös jalostettuja puutarhalajikkeita. Laji hyötyy selvästi ihmistoiminnasta ja esiintyy harvoin selvästi luonnontilaisissa kasviyhteisöissä. Peurankello onkin tulkittu Suomessa vanhaksi ihmisen seuralaiseksi, täällä alkujaan vieraaksi lajiksi.

Vaikka peurankello onkin sangen monimuotoinen laji, se on helppo erottaa useimmista muista kelloista mykerömäisen tiiviiden kukintojen perusteella. Helpoiten peurankellon voi sekoittaa harvinaisempaan hirvenkelloon (C. cervicaria). Hirvenkello on jäykkäkarvainen ja sen lehtiruoti on yleensä selvästi siipipalteinen. Kukassa löytyy vielä lisää erottavia tekijöitä: hirvenkellon verholehdet ovat tylpempikärkisiä, teriö on vaalean sininen ja pitkä emiö ulkonee teriöstä.

Loistopeurankello (‘Superba’) on etenkin Pohjois-Suomessa viljelty pitkäjuurakkoinen, laikkuisina karkulaisena tavattava, yleensä yksikukintoinen koristekasvi.

Toppklokke

Taksonomi

Orden

Familie

Slekt