Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakko pitkä, vaakasuora. Muodostaa tiheitä kasvustoja.
Korkeus
30–100 cm. Varsi yläosasta haaroittuva, särmikäs, tav. kalju, usein tyveltä punertava, ontto, nivelkohdissa väliseinät.
Kukka
Teriö säteittäinen (laitakukat usein hieman vastakohtaisia), valkoinen (harvoin punertava), n. 4 mm leveä; terälehtiä 5, lovipäisiä, kärki sisäänkiertynyt. Verhiö puuttuu. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja 10–20. Pää- ja pikkusarjat suojuslehdettömiä.
Lehdet
Kierteisesti, kanta tuppimainen, tyvilehdet pitkäruotisia. Tyvilehtien lapa leveän kolmiomainen, 2 kertaa 3-lehdykkäinen, vaaleanvihreä. Lehdykät kapeansoikeita–puikeita, vinotyvisiä, sahalaitaisia tai joskus liuskaisia, päätölehdykkä usein 3-liuskainen. Varsilehdet 3-lehdykkäisiä.
Hedelmä
Munanmuotoinen–soikea, sivulta litteähkö, 2-osainen, kapeaharjuinen, tummanruskea, 3–4 mm pitkä lohkohedelmä.
Kasvupaikka
Lehdot, puronvarret, metsänreunat, laitumet, pientareet, puutarhat, pihat, puistot, joutomaat.
Kukinta
Kesä–elokuu.

Vuohenputki kasvaa meillä alkuperäisenä merenrantalehdoissa ja luultavasti myös Hämeen, Savon ja Karjalan rantalehdoissa. Useimmille se on kuitenkin tuttu puutarhoista ja muualta asutuksen piiristä. Nykyihmisen ryytimaalla vuohenputki on kiusallinen rikkaruoho, mutta keskiajalla sitä on saatettu levittää aivan tarkoituksella lääkekasviksi kihdin parantamiseen (hauteena). Lajin tieteellinen nimi onkin johdettu tuon nivelsairauden kreikankielisestä nimestä podagra.

Vuohenputken maavarret rönsyilevät laajalle tehden lajista vaikean hävitettävän kukkapenkistä tai kasvimaalta. Maavarret katkeilevat helposti maata muokattaessa, ja pienikin pala riittää uuden kasvuston alkuun. Usein vuohenputki muodostaa tiiviitä kasvustoja, joissa ei juuri muita kasveja näe. Tiheän lehvästön varjostus voi yksin riittää tukahduttamaan muut taimet, mutta saattaa vuohenputki käydä kilpailijoitaan vastaan kemiallistakin sodankäyntiä: monet kasvit erittävät allelopaattisia aineita, jotka häiritsevät toisten lajien kasvua.

Karjalle, edes vuohelle vuohenputki ei maistu, eivätkä sitä tuhohyönteisetkään pahemmin vaivaa. Ihminen voi kuitenkin kerätä lajin ensimmäiset keväiset lehdet salaatteihinsa, myöhemmin käyttää niitä pinaatin tapaan tai mausteena. Syömällä vuohenputkea tuskin saa loppumaan puutarhasta, mutta kukapa oivallista villiyrttiä haluaisikaan hävittää (paitsi kaikki puutarhurit). Vuoheputki on myös Eviran (nykyisin Ruokavirasto) listoilla nykystatuksella ‘ei uuselintarvike’ (aiemmin tunnettiin kauppayrttinä). Pohjois-Amerikkaan laji on viety myös tarkoituksella koristekasviksi – onhan se kieltämättä usein varsin koristeellisen näköinen. Vuohenputken voi sekoittaa lähinnä karhunputkeen (Angelica sylvestris), joka kuitenkin on yleensä selvästi korkeampi ja yksittäin kasvava, lehdet monilehdykkäisemmät ja pikkusarjat suojukselliset.

Skvallerkål

Taksonomi

Familie

Tribus

Slekt