Lajit

Hoikkahopeahanhikki (Potentilla argentea)
Tanakkahopeahanhikki (Potentilla neglecta)
Kasvumuoto

2- tai monivuotinen ruoho.
Korkeus

10–50 cm. Varsi rento–koheneva–pysty, haarova, karvainen, ainakin tyveltä punertava.
Kukka

Teriö säteittäinen, keltainen, n. 1 cm leveä; terälehtiä 5, yleensä matalasti lanttokärkisiä, 4–5 mm pitkiä, hieman verhiönliuskoja pitempiä. Verhiö 5-liuskainen; ulkoverhiöllinen, ulkoverhiön liuskat kapeita, verhiönliuskojen pituisia. Heteitä 20. Emiö erilehtinen, emejä paljon. Kukinto huiskilo.
Lehdet

Kierteisesti, usein myös tyviruusukkeena (rento- ja ketohopeahanhikeilla ruusukelehdet talvivihreitä), tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen, lehdyköitä 5, lehdykät kapeahkoja, kapeatyvisiä, liuskaisia–isohampaisia (hampaiden lukumäärä vaihtelee lajista riippuen), laidasta taakäänteisiä, päältä tummanvihreitä, alta tiheään valkokarvaisia, joskus myös päältä karvaisia. Korvakkeet ehyet–liuskaiset.
Hedelmä

Pyöreähkö, kellertävä, himmeä pähkylä, joita monta yhdessä.
Kasvupaikka

Kedot, kalliot, nurmikot, pientareet, tienvarret, joutomaat.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Hopeahanhikit ovat hyvin monimuotoisia. Monimuotoisuuden syynä on ainakin osittain kasvien kyky muodostaa siemenensä ilman hedelmöitystä, apomiktisesti. Eri kannat pysyvät erillään ja pienetkin perimän muutokset synnyttävät uusia, jälleen erillään pysyviä kantoja, muunnoksia. Esimerkiksi hopeanharmaan vanukekarvaisuuden määrä saattaa vaihdella samassakin pihapiirissä.

Hopeahanhikkiryhmään meillä Suomessa nykymääritelmien mukaan kuuluu hoikka- (P. argentea) ja tanakkahopeahanhikki (P. neglecta). Hoikkahopeahanhikin muunnoksia ovat keto- (var. argentea) ja rentohopeahanhikki (var. demissa). Tanakkahopeahanhikin muunnoksia ovat iso- (var. neglecta), pulska- (var. dissecta), siro- (var. decora) ja liuskahopeahanhikki (var. acutifida). Vaikka hedelmöitys ei olekaan hopeahanhikeille välttämätön, ei siemeniä kehity ilman pölytystä: siitepölyä tarvitaan siemenvalkuaisen kehittymiseen, eikä alkio kehity kunnolla ilman pölyttäjän vierailua. Monenlaiset hyönteiset kelpaavat onneksi pölyttämään hopeahanhikin lautasmaisen avoimia kukkia.

Hopeahanhikit ovat luonnossa erityisesti kalliohyllyjen kasveja. Ihminen on auttanut niitä levittäytymään ja runsastumaan tekemällä luontoon aukkoja, sillä laji ei kavahda kulttuurivaikutteisia kasvupaikkoja. Hopeahanhikkeja kasvaa aivan yleisesti kuivilla pihoilla, katujen ja teiden varsilla, ratapenkereillä ja joutomailla, jopa avohietikoilla. Etelä- ja Keski-Suomessa hopeahanhikit ovat melko yleisiä, pohjoisimmat esiintymät Suomessa ovat Oulun tienoilla ja Kuusamossa, Lapista hopeahanhikki käytännössä puuttuu.

Hopeahanhikkien muunnosten erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa. Hanhikkien suuren suvun muista jäsenistä hopeahanhikit erottaa useimmiten ihan helposti lehtien alapintaa verhoavasta lyhyestä, hopeanhohtoisesta vanukekarvapeitteestä. Suomalainen nimi ja latinan kielen sanasta argenteus, ’hopeinen’ johdettu tieteellinen lajinimi viittaavat juuri tähän ominaisuuteen. Yleensä lehdyköitten yläpinta on himmeän tummanvihreä, mutta erityisen koristeellinen muoto on kauttaaltaan hopeanhohtoinen.

Sulkahanhikki

Potentilla tergemina (Potentilla hypoleuca)

Meillä Suomessa erittäin harvinaisena tavattavaan liuskahanhikkiryhmään (Potentilla multifida –ryhmä) kuuluvan sulkahanhikin saattaa sekoittaa hopeahanhikin liuskalehtiseen muunnokseen, liuskahopeahanhikkiin, koska molemmilla on hyvin liuskaiset lehdet. Liuskoja analysoimalla ero kuitenkin on melko selkeä; hopeahanhikkien lehdet ovat sormiliuskaisia (eli kaikki liuskat lähtevät yhdestä pisteestä) sulkahanhikin lehdet ovat yleensä 2- tai 3-parisia ja päätölehdykkäisiä (voivat kuitenkin joskus näyttää 5- tai 7-sormisilta).

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Potentille argentée

Taxonomie

Famille

Sous-famille

Tribu

Genre