Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho.
Korkeus
50–150 cm. Varsi siipipalteeton, piikitön, alaosasta kalju, ylempää lyhytkarvainen, vaalea.
Kukka
Kukat muodostavat 1,5–2,5 cm pitkiä kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat vaaleankeltaisia, torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto lieriömäinen, kehtosuomut pystyjä, suikeita, ohutpiikkisiä. Mykeröitä 2–6, yksittäin–pieninä ryhminä, perällisiä.
Lehdet
Kierteisesti, varsilehdet sepiviä. Lapa leveä, puikea, miltei pariliuskainen, laita pienihampainen, hampaat ohutpiikkisiä, päältä miltei kalju, kellanvihreä. Mykeröitten alla 2–10 puikeaa, ehyttä, pehmeäpiikkistä tukilehteä.
Hedelmä
Litteähkö, tylppä, 4–5,5 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä rengaspaksunnos ja sulkahaivenia.
Kasvupaikka
Ojanpientareet, kosteat niityt, rannat, joutomaat, satamat. Myös koristekasvi.
Kukinta
Heinä–syyskuu.

Keltaohdake kasvaa luonnostaan kosteilla niityillä, ojissa ja muillakin runsasravinteisilla alustoilla. Jo Virossa keltaohdake on aivan yleinen, mutta ei ole ainakaan toistaiseksi saanut oikein pysyvää jalansijaa luonnossamme. Etelä- ja Keski-Suomessa se on harvinainen tulokaslaji, pohjoisimmat yksittäislöydöt ovat Kuusamosta.

Keltaohdakkeesta on käytetty meillä myös ruotsalaisperäistä toisintonimeä kaaliohdake. Nimi juontunee kasvin puhtaanvihreistä ja verrattain pehmeistä lehdistä. Keltaohdakkeella on sukulaistensa tapaan puutuneista karvoista muodostuneita piikkejä, joiden tehtävä on pitää kasvinsyöjät loitolla. Keltaohdakkeen piikit tosin ovat niin pehmeitä, ettei karja niitä kavahda. Piikittömyytensä takia se lienee kelpuutettu myös kukkapenkkiin. Ohdakkeet ovat vallan komeita kasveja, mutta meikäläiset lajit taitavat olla liian arkisia tienpientareiden koristuksia, jotta kotipuutarhurit tulisivat katselleeksi niitä sillä silmällä. Vankkapiikkisten lajien pistot pihan omistajan hipiässä taitavat myös olla osasyy näiden kasvien epäsuosioon ihmisen kotinurkilla. Mesi on ohdakkeitten kukissa melko syvällä pitkän torven päässä, joten ne houkuttelevat pölyttäjikseen pitkäkärsäisiä hyönteisiä, muiden muassa kauniita päiväperhosia.

Useimpien sulkaohdakelajien kukat ovat punaisia, vaikka niistäkin on muotoja, joiden teriöt ovat valkoisia ja varsi helakanvihreä. Keltaohdakkeen erityispiirre on kalpeankeltainen väri. Mykeröitä ympäröi joukko herttamaisia tukilehtiä, jotka ilmeisesti houkuttelevat hyönteisiä.

Cirse maraîcher

Taxonomie

Famille

Sous-famille

Tribu

Genre