Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

60–150 cm. Varsi yleensä haaraton, joskus vanhemmiten haarova, myötäkarvainen.
Kukka

Teriö vastakohtainen, sininen–sinipunainen tai joskus vaaleanpunainen, valkoinen tai kirjava, 12–14 mm pitkä, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet, alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 2-huulinen, ylempi huuli alempaa selvästi lyhyempi. Heteitä 10, palhot yhdistyvisiä. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto pitkä, tiheä terttu varren päässä.
Lehdet

Kierteisesti, pitkäruotisia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen. Lehdyköitä 9–15, suippoja, ehytlaitaisia.
Hedelmä

2,5–4 cm pitkä, karvainen, kypsänä ruskea, 5–9-siemeninen palko.
Kasvupaikka

Puutarhat, tienvarret, ratapenkereet, joutomaat. Myös koristekasvi.
Kukinta

Kesä–elo(–syys)kuu.
Haitallisuusluokitus

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji.

Komealupiini alkaa olla niin olennainen osa kesäisiä tienposkia, että harva sitä mieltää vieraslajiksi. Se on kuitenkin alun perin kotoisin läntisen Pohjois-Amerikan vuoristoista, ja meille se tuotiin koristekasviksi ilmeisesti vasta 1800-luvun alussa. Monien mielestä se olisi saanut jäädä tuomatta: komealupiini on levinnyt suurten autoteiden varsille ja kesannoille jo lähes koko maahan. Suurikokoisena se jättää useimmat meikäläiset piennarkasvit varjoonsa, päihittää erinomaisella kuivuudenkestollaan useimmat rinnalla kasvajansa ja juurinystermissä asuvat bakteerit sitovat vielä ilmakehän typpeä kasvin tarpeisiin. Liiallisesti levittäytyvä vieraslaji uhkaa jo alkuperäisten piennarkasviemme tulevaisuutta. Kun luonnontilainen, vaihteleva kukkaketo on vaihtunut yksipuolisen sinivioletiksi lupiinimereksi, alkavat kasvin komeat kartiomaiset kukinnotkin kyllästyttää. Usein lupiinikasvustoissa näkee alkuun monia värisävyjä, mutta ajan mittaan ne muuttuvat yksivärisen siniseksi. Värin yhtenäistyminen johtuu perinnöllisistä seikoista: sinisen värin geenit ovat esimerkiksi valkoisen tai vaaleanpunaisen kukan aiheuttaviin nähden vallitsevia eli dominoivia.

Komealupiini on tullut luontoomme jäädäkseen, mutta sen voittokulkua voi koettaa hillitä. Yksittäiset kasvit voi kaivaa ylös, suurempia kasvustoja kurittaa niittämällä. Jo kukintojen katkaiseminen ennen siementen kypsymistä rajoittaa leviämistä uusille paikoille. Komealupiinin siemenet säilyvät itämiskykyisinä vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja, joten pitkäjänteisyyttä vakiintuneen lupiinikasvuston hävittämiseen tarvitaan. (Myös esim. Uudessa-Seelannisa komealupiini luokitellaan harmilliseksi vieraslajiksi.)

Alaskanlupiini

Lupinus nootkatensis

Meillä vielä melko harvinainen alaskanlupiini äkkiä katsottuna muistuttaa kovasti komealupiinia (ja jonkin verran myös sinilupiinia). Eroja löytyy: alaskanlupiinin lehdet ovat 6–8-sormisia (komealupiinin 10–16) ja lehdykät tylpempikärkisiä. Kukissa on enemmän valkoista (erityisesti purjeessa) ja varsi on haarova (komealupiinilla haaraton). Alaskanlupiini ja komealupiini saattavat risteytyä. Myös alaskanlupiini on luokiteltu meillä Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Lupin des jardins

Taxonomie

Famille

Sous-famille

Tribu

Genre